Irma, Irmeli

Kotimaa

Valikko

HS: Kaksi tunnettua suomalaiskasvoa olikin CIA:n miehiä

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Johannes Virolainen ja ulkoministeriön virkamies Max Jakobson olivat CIA:n tietolähteitä.

- CIA sai erinomaista sisäpiirin tietoa, jossa alkulähteinä olivat Väinö Leskinen, Max Jakobson ja Johannes Virolainen, asian paljastanut poliittisen historian professori Kimmo Rentola kertoo.

Ministeri ja virkamies olivat presidentti Urho Kekkosen poliittisia kilpailijoita ja vuotivat tietoa saadakseen läntisiltä tiedustelupalveluilta tukea kamppailuun. Kekkosella oli tunnetusti hyvät suhteet Neuvostoliittoon.

Myös Väinö Leskinen toimi tiedustelupalvelun lähteenä, mutta hänen osuutensa on ollut tiedossa jo aiemmin.

Kekkos-kriitikot eivät vain antaneet tietoa, vaan myös saivat tietoja lännestä ja Kremlin yleisimmistä suunnitelmista.

Tiedot perustuvat CIA:n raporttiin, jonka professori Kimmo Rentola esitteli historiaseminaarissa torstaina. Rentola on tutustunut CIA:n vuonna 1972 laadittuun raporttiin.

Raportti keskittyy Suomen tilanteeseen ja se julkaistiin vuonna 2007.

Raporttiin ei ole tarkasti kirjattu Virolaisen ja Jakobsonin nimiä, mutta Rentolan tulkinnan mukaan juuri kyseiset miehet olivat lähteinä.

Rentola sitoi 1960-70-luvun kontaktit aiempaan haastattelutietoon, jonka mukaan CIA olisi jo 1962 satsannut huomattavasti maalaisliiton ei-kekkoslaiseen siipeen. Rahallinen tuki olisi ollut HS:n mukaan peräti miljoona dollaria.

Rentola ei HS:n mukaan esitä Jakobsonin tai Virolaisen syyllistyneen mihinkään asiattomaan: he vain pitivät yhteyttä idän lisäksi läntisiin tahoihin. Valtiotieteen tohtori Mikko Majanderin mukaan kansainvälisissä tehtävissä oli vaikea työskennellä ilman, että tapasi Helsingissä olleita tiedusteluvirkailijoita 60- ja70-luvuilla.

OIKAISU 13.08: Otsikosta otettu pois väite, että Jakobson ja Virolainen olisivat saaneet miljoona dollaria CIA:lta. Huippupoliitikot-sanan tilalle vaihdettu ilmaisu kaksi tunnettua suomalaiskasvoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    5. 5

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    6. 6

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    7. 7

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    8. 8

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    9. 9

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    10. 10

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    5. 5

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    6. Näytä lisää