Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Ylioppilaskokeet myllätään uusiksi - homma helpottuu ja vaikeutuu

Julkaistu:

Ensi keväänä aikaisempaa useampi abiturientti saattaa päästä juhlimaan pitkän matematiikan laudaturia.
Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtajan Patrik Scheininin mukaan vaikeimpien ylioppilaskokeiden tavoitteena on muuttaa arvosteluasteikkoa ensi keväänä siten, ettei se ole enää täysin sidoksissa Gaussin käyrään.

Tällöin hyviä arvosanoja voidaan antaa tavallista enemmän, jos poikkeuksellisen moni saa kokeesta hyvät pisteet. Muutos koskee kokeita, joihin tyypillisesti osallistuu paljon lahjakkaita kirjoittajia.

Myöhemmin luvassa on päinvastainen muutos helppoina pidettyihin kokeisiin, joihin moni osallistuu heikoin taidoin. Esimerkiksi terveystiedon ja lyhyen matematiikan kokeisiin tulee mahdollisuus antaa tarvittaessa tavallista enemmän huonoja arvosanoja. Hylättyjen kokeiden määrää ei silti aiota lisätä.

Kun arvosanat jaetaan Gaussin käyrän mukaan, kokeiden vertailu on vaikeaa sekä eri aineiden että kirjoituskertojen välillä.

– Gaussin käyrä sopii hyvin niille aineille, jotka kaikki tai lähes kaikki kirjoittavat. Harvinaisemmissa aineissa kirjoittajajoukko on niin valikoitunutta, että käyrä vääristyy, Scheinin sanoo.

Gaussin käyrää eli normaalijakaumaa käytettäessä arvosanat suhteutetaan toisten kokelaiden saamiin arvosanoihin.

Kokeet sähköistetään porrastetusti

Ylioppilastutkinto vuonna 2020 eroaa muutenkin paljon kokeesta, jonka tämän kevään abiturientit suorittivat. Kynän ja paperin sijasta koe tehdään tietokoneella, äidinkielen kokeessa mitataan medialukutaitoa ja kielten kokeisiin saattaa sisältyä suullinen osuus.

Lisäksi ylioppilastutkintolautakunta kaavailee koetta, joka mittaisi kokelaiden yleissivistystä.

Maantiede, filosofia sekä lyhyt ja pitkä saksa ovat ensimmäiset ylioppilaskokeet, jotka suoritetaan sähköisesti syksyllä 2016.
Loput kokeet siirtyvät sähköiseen muotoon porrastetusti siten, että vuonna 2019 koko ylioppilastutkinto on sähköinen. Viimeisenä sähköiseen muotoon siirtyvät pitkän ja lyhyen matematiikan kokeet.

Äidinkielen koe tehdään tietokoneella vuonna 2018, jolloin myös sen sisältö muuttuu. Tekstitaidon osuudessa korostetaan muun muassa medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä. Esseekokeen osuus pysyy ennallaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    2. 2

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    3. 3

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    6. 6

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    7. 7

      Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

    8. 8

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    9. 9

      Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

    10. 10

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    2. 2

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    3. 3

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    6. Näytä lisää