Usko

Kotimaa

Valikko

Liikkeellä valehunajaa - levinnyt Suomeenkin

Turkkilaista alkuperää olevaa, pelkkiä makeutusaineita ja aromia sisältävää valehunajaa on tuotu myös Suomeen.
Turkkilaista valehunajaa ehti päästä Pohjoismaihin ja Baltiaan 19 tonnia, ennen kuin viranomaiset huomasivat tavaran vääräksi. Ruotsin elintarvikevirasto Livsmedelsverket keskeytti turkkilaisen Midyat-hunajan tuonnin alkuviikosta sen jälkeen, kun hunajan todettiin todellisuudessa sisältävän hunajasta vain aromia ja loppu oli fruktoosia ja glukoosia.

Nyt Ruotsissa vedetään myynnistä pois hunajaa, jonka parasta ennen -päiväykset ovat 29.4.2015, 1.10.2014, 2.10.2014 ja 24.12.2014.

- Erän koko on yli 19 000 kiloa. Tuotetta on myyty Ruotsista eteenpäin myös Suomeen ja Liettuaan, kertoi elintarvikeviraston edustaja Louise Nyholm perjantaille päivätyssä tiedotteessa.

Hänen mukaansa asiasta on tiedotettu suomalaisille ja liettualaisille jälleenmyyjille.

Elintarvikeviranomaiset ovat asettaneet tiukkoja vaatimuksia tuotteille, joita myydään hunajana. Tärkeintä on, että tuote, jota myydään hunajana, sisältää hunajaa. Eviran mukaan hunajana sisältävä tuote esimerkiksi ei saa sisältää aromiaineita. Ruotsin viranomaisten mukaan valehunajaa syöneillä ei pitäisi olla hätää, sillä tuotteen ei epäillä olevan vaarallista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    2. 2

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    3. 3

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    4. 4

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    5. 5

      Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

    6. 6

      Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

    7. 7

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    8. 8

      Onko tämä enää edes totta? Ennuste lupaa lumisadetta Lounais-Suomeen ja Pohjanmaalle

    9. 9

      Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu vaaliehdokas erosi paikallisyhdistyksen johdosta

    10. 10

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    2. 2

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    3. 3

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    4. 4

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    5. 5

      Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

    6. Näytä lisää