Mauri

Kotimaa

Opettajille tulossa oikeus tarkistaa oppilaan tavarat

Julkaistu:

Koulujen työrauhaa pyritään parantamaan lakimuutoksilla. Siihen kuuluvat tavaroiden tarkistaminen ja erilaisten kouluviihtyvyyteen liittyvien asioiden parantaminen.
Hallituksen esityksen mukaan opettajat ja rehtorit saisivat ottaa haltuunsa oppilaiden tavaroita opetusympäristön turvallisuuden ja työrauhan nimissä.

Tätä varten oppilaan tavarat ja päällisin puolin myös vaatetus olisi välttämättömissä tilanteissa lupa tarkastaa.

Lisäksi koululainen voitaisiin määrätä puhdistamaan likaamansa koulun omaisuus tai järjestämään sotkemansa tila, jos tekijä olisi varmuudella tiedossa.

Kouluviihtyvyyttä ja työrauhaa halutaan parantaa myös lisäämällä oppilaiden ja opiskelijoiden omia vaikutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi oppilaskunnat määrättäisiin myös perusopetuksessa pakollisiksi, ja oppilaat ja opiskelijat halutaan ottaa nykyistä paremmin mukaan suunnittelemaan koulun järjestyssääntöjä.

Myös jälki-istuntoa halutaan kehittää. Oppilaalla voidaan esimerkiksi teettää erilaisia tehtäviä. Uudeksi puuttumiskeinoksi esitetään kasvatuskeskustelua, joka on joissakin kouluissa jo käytössä.

Lakien on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Ota kantaa

Onko työnantaja tai opettaja puuttunut koskaan pukeutumiseesi?

Kyllä 58% Ei 42%
Ääniä yhteensä 6222

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

    6. 6

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    7. 7

      Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

    8. 8

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Suomalaista alkuperää oleva terapiakoira koki karmean kohtalon Kanadassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    10. 10

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

    6. Näytä lisää