Akseli

Kotimaa

Valikko

Metsolat-näyttelijää puukotettiin kasvoihin

Jyväskyläläinen näyttelijä joutui vakavan väkivallanteon uhriksi kyläillessään tuttavansa luona.
Asuntoon saapui kolmaskin, näyttelijälle entuudestaan vieras mies, joka käyttäytyi aggressiivisesti.

Tuntemattomasta syystä vieras hyökkäsi näyttelijän kimppuun. Humalainen vieras iski näyttelijää Mora-puukolla kahdesti kasvoihin, kerran käteen ja kerran olkapäähän.

Kymmensenttisellä terällä varustettu puukko osui lähelle silmiä. Toiseen silmäkulmaan tuli haavauma, toiseen ompeleita vaatinut ihoviilto.

Näyttelijän oikean käden peukalonhankaan tuli kolmesenttinen, lihakseen ulottunut pistohaava, joka piti ommella. Vasempaan olkapäähän terä iskeytyi viiden senttimetrin syvyyteen. Myös tämä haava vaati ompeleita.

Rikos tapahtui marraskuussa 2011 Jyväskylässä. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi pahoinpitelijän, 54-vuotiaan hartolalaismiehen tiistaina ehdottomaan vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Puukottaja määrättiin maksamaan näyttelijälle korvauksia kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä ja kosmeettisesta haitasta yhteensä reilut 4000 euroa. Kun mukaan lasketaan rikkoutuneista vaatteista ja lääkkeistä aiheutuneet kulut, nousi yhteissumma 4460 euroon.

Jyväskyläläinen näyttelijä on esiintynyt muun muassa suositussa Metsolat-sarjassa 90-luvulla. Oikeudessa näyttelijä perusteli korvausvaatimustaan muun muassa sillä, että vammojensa vuoksi hän menetti esiintymistilaisuuksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Jaajo Linnonmaa voitti Totossa moukan tuurilla melkein kymppitonnin – joutui luopumaan rahoista

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    9. 9

      Entinen Salkkarit-tähti kertoo millaista kuvauksissa todella on: kyyneleet tiikeribalsamilla, kesäkohtaus kuvataan pakkasella…

    10. 10

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    10. 10

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. Näytä lisää