Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Suomen reservin ensimmäinen naiskapteeni: "Naisilla ei ole oikotietä"

lippujuhlapäivä
Alun perin asepalvelus oli Lotta Mertsalmelle ajatus, pelkkä mahdollisuus.
Hämeenkoskelainen Lotta Mertsalmi ei pitänyt itseään erityisen isänmaallisena mutta päätti kokeilla onneaan, kun armeija avasi ovensa naisille.

Elettiin 1990-luvun puoltaväliä. Mertsalmen mielikuva armeijasta oli yksipuolinen. Siellä syötiin hernekeittoa ja nukuttiin siisteissä tuvissa.
Mertsalmen suureksi yllätykseksi sotilasläänin esikunta hyväksyi hänen hakemuksensa.

Palveluspaikka olisi Tykistöprikaati Niinisalossa. Saapumiserä olisi järjestyksessään naisten toinen.

Mertsalmi puki vihreät tamineet ylleen kesällä 1996.

- Kun sitten menin sinne, huomasin, että tämä on ihan mun juttuni, hän kertoo nyt, lähes 17 vuoden jälkeen.

Sittemmin Mertsalmelle on sattunut paljon. Reservin yliluutnantti on työskennellyt vuosia Naisten Valmiusliiton pääsihteerinä ja käynyt valtakunnallisen maanpuolustuskurssin.

Tiistaina hänet ylennetään kapteeniksi kahden muun naisen tavoin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sotilasarvo myönnetään naispuoliselle reserviläiselle.
 
Luonteva kehitysaskel

Mertsalmi, 37, itse kuvaa ylentämistä luontevaksi kehitysaskeleksi.
Hän oli ensimmäisiä naisalokkaita, joten on järkeenkäypää, että näin on myös kapteeninarvon kanssa.

- Tahdon uskoa, että ylennys johtuu normaalista reservin elämästä, ei sukupuolesta, hän sanoo.

- Naisilla ei ole oikotietä. Vaatimukset ovat samat kuin miehillä. Tiedän, etteivät kaikki ole iloisia, kun naisia ylennetään.

Mertsalmen mukaan nainen armeijassa herättää yhä huomiota. Esimerkiksi kertausharjoituksissa naiset ja miehet tavataan majoittaa eri paikkoihin.

Viimeksi kouluttaja oli ajatellut, että Mertsalmella olisi mukavampaa yksin, koska hän sai oman vessan.

Kertauskumppanit käänsivät tilanteen Mertsalmen eduksi.

- Seuraavana aamuna he päivittivät minulle hassun hauskat tarinat, joista olin illalla jäänyt paitsi. Tämä kertoo siitä, mihin ryhmä pystyy, kun on halu tehdä parhaansa yhdessä.

Tuore kapteeni suosittelee asepalvelusta jokaiselle nuorelle. Paras oppi armeijassa on toisten huomioiminen, Mertsalmi toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    2. 2

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    6. 6

      Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

    7. 7

      Tästä eivät asut enää niukemmaksi muutu: Jennifer Lopez, 47, purjehti punaiselle matolle lähes kaiken paljastavissa hepeneissä

    8. 8

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    9. 9

      Autiotalo palaa Pyysaaressa Helsingissä

    10. 10

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasan lähellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    9. 9

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    10. 10

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    2. 2

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    6. Näytä lisää