Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

"Jokeri-mies" kiusasi Krista Kiurua - ministerin juoksuaikataulut uusiksi

Batman-piinaaja
Opetusministeri Krista Kiuru (sd) joutui muuttamaan lenkkeilyaikataulujaan sen jälkeen, kun hän joutui viime syksynä oudon miehen häiriköimäksi Helsingissä.
Kiuru kertoi maanantaina IS:ssa, että myöhäisellä iltalenkillä hänen eteensä puistossa hyppäsi mies, jolla oli kasvot maskeerattu Batman-elokuvan Jokerin tapaan. Mies oli juossut Kiurun rinnalla ja huudellut hävyttömyyksiä.

Kiuru kertoi, ettei hän enää tapauksen jälkeen ole käynyt lenkillä kello 21 jälkeen.

Helsingin poliisilla ei ole tietoa tapauksesta, joten rikosilmoitusta tapauksesta ei ole tehty. Tilanteen uhkaavuudesta huolimatta ”Jokeri-mies” ei käynyt Kiuruun käsiksi.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen ei kommentoi puiston episodia. Yleisesti ottaen ministereille annetut turvallisuusohjeet ovat Härkösen mukaan pitkälti sellaisia, jotka muidenkin kansalaisten kannattaisi ottaa huomioon.

- Missä liikkuu, mihin aikaan liikkuu ja niin edelleen. Mikä arkijärjellä katsottuna on turvallista. Plus sitten ministereillä on joitakin erityiskysymyksiä, mutta niitä en kommentoi, Härkönen sanoo.

Valtiojohdon näkökulmasta Suomi on kansainvälisesti vertailtuna yhä turvallinen paikka.

- Sanoisin niin, että Suomi on turvallinen maa, mutta turvallisuudesta pitää huolehtia niin, että Suomi säilyykin turvallisena, Härkönen sanoo.

Ministereiden turvallisuudesta huolehtivat yhteistyössä suojelupoliisi, valtioneuvoston kanslian turvallisuusyksikkö ja liikkuvan poliisin turvallisuusyksikkö.

- Ihan varmasti tuollainen tilanne olisi uhkaava kenelle tahansa naiselle ja miehellekin, pitäisi olla aika teräshermoinen ja luottaa omiin mahdollisiin itsepuolustustaitoihinsa, pohtii liikkuvan poliisin turvallisuusyksikön päällikkö Jouko Toukonen kuultuaan kuvauksen tapahtuneesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      IS seuraa: TPS tukevassa johdossa, Pelicans otti ohjat Kuopiossa

    7. 7

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    8. 8

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    9. 9

      Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

    10. 10

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. Näytä lisää