Iivari, Iivo

Kotimaa

Tyydytti itseään tilausajoneuvossa - ehdollista vankeutta ja yli 2000 euron sakot

Julkaistu:

Turun-matka
35-vuotias mies tyydytti itseään tilausajoneuvossa ja yritti pakottaa naiskuljettajan koskemaan itseään Helsingissä.
Mies tuomittiin seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ja 40 päiväsakkoon. Hän joutuu maksamaan yhteensä 2240 eron sakot.

Mies kiisti rikoksen ja valitti Helsingin käräjäoikeuden langettamasta tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. Mies oli luullut, että kuljettaja oli antanut suostumuksen hänen lähestymisyrityksilleen. Mies piti tekoa niin vähäisenä, että katsoi, että hänet olisi pitänyt jättää kokonaan rangaistukseen tuomitsematta. Helsingin hovioikeus piti tuoreella päätöksellään käräjäoikeuden langettaman tuomion voimassa.

Naiskuljettaja oli kuskaamassa useita miehiä käsittänyttä seuruetta Turusta Helsinkiin. Mies oli viimeinen matkustaja. Hän ohjasi kuljettajan umpikujalle, laski housut nilkkoihin ja alkoi tyydyttää itseään. Kuljettaja yritti olla diplomaattinen, koska pelkäsi, että päihtynyt mies olisi aggressiivinen.

Mies pussasi kuljettajaa ja yritti saada kuljettajan koskettamaan itseään tarttumalla naista käteen kiinni. Kuljettaja onnistui vetämään kätensä pois.

Kuljettajan mukaan mies jatkoi itsensä tyydyttämistä melkein kotiosoitteeseen saakka.

Heti kun kuljettaja pääsi eroon miehestä, hän otti yhteyttä taksin päivystykseen ja teki nopeasti työnantajansa kanssa asiasta rikosilmoituksen.

Mies joutuu korvaamaan naiskuljettajalle tuhat euroa henkisestä kärsimyksestä. Teko tapahtui elokuussa 2010.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    2. 2

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    5. 5

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    6. 6

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    7. 7

      ”Lelusalakuljettaja” Rami Adham tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    10. 10

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    2. 2

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    5. 5

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    6. Näytä lisää