Mervi

Kotimaa

Suomi palaa 80-luvulle: asfalttiteitä muutetaan nyt sorateiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Rahapula pakottaa muuttamaan asfalttipäällysteisiä maanteitä sorapintaisiksi.
Esimerkiksi Pohjois-Savon ely-keskuksessa on suunnitelma, jonka mukaan noin sata kilometriä päällystettyjä teitä muutetaan pysyvästi sorateiksi kolmessa Itä-Suomen maakunnassa Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa.

Ilmiöstä ovat uutisoineet viimeisen vuoden sisään muun muassa IS ja Yle. Tänään aihe on noussut taas tapetille, kun Helsingin Sanomat on haastatellut painettuun lehdeensä ylläpitovastaava Kimmo Tiikkaista Pohjois-Savon ely-keskuksesta.

- Maaseutu autioituu. Päällysteen purku uhkaa pääasiassa hyvin hiljaisia teitä, joiden automäärä on vuorokaudessa sadan kahta puolta, Kimmo Tiikkainen sanoo lehdelle.

Tiet, joiden varrella HS on ollut juttua tekemässä, on päällystetty 20-30 vuotta sitten. Tuolloin rahaa oli vielä käytössä enemmän kuin nykyään, ja teiden liikennemäärät olivat suurempia.

Lehden haastattelema konneveteläinen mies on huolissaan.

- Niin huonoa asfalttitietä ei ole olemassakaan, että hiekkatie olisi parempi.

Päällysteitä saatetaan moukaroida jatkossa entistä useammin, sillä huonokuntoisten teiden määrä kasvaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

    5. 5

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    6. 6

      Aamulehti: Puolustusvoimat tilaa lähes 3000 ruumispussia

    7. 7

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    8. 8

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    9. 9

      Pääluottamusmies: Postinjakajia pilkattu saattohoidon tukipalveluista

    10. 10

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    7. 7

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

    5. 5

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    6. Näytä lisää