Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä

Julkaistu:

Suomessa armeija marssii edelleen polkupyörillä moneen paikkaan. Pyöräillessä pitää tietysti käyttää kypärää.
Jo aiemmin varusmiehet ovat käyttäneet marsseilla ja taisteluharjoituksissa sotilaskypärää pyöräilykypäränä. Majuri Kari Melanen Pääesikunnan henkilöstöosastolta kertoo, että toukokuun alussa tuli voimaan kuitenkin tarkennettu ohje. Nyt varusmiehen pitää tarkistaa kypärän säädöt eli toisin sanoen kiristää kypärä kohdilleen.

Komposiittikypärä painaa reilun kilon eli tavallista pyöräilykypärää enemmän.

- Sotilaskypärän on katsottu antavan riittävän suojan ruhjeilta pyöräilyonnettomuuksissa, Melanen kertoo.

Sotilaskypärän tarkoitus on antaa ballistista suojaa eli se on suunniteltu enemmän luoteja ja sirpaleita vastaan kuin ojaan ajaneen sissin päätä suojaamaan.

- Ruotsissa on tutkittu, että pyöräilykypärä suojaa paremmin, mutta sotilaskypärä antaa riittävän suojan.

Kantahenkilökunnan ja esimerkiksi lähettien on myös käytettävä kypärää pyöräillessään. Puolustusvoimat on tilannut yhtenäistä mallia, yleisväri on musta. Melanen kertoo, että periaatteessa omaakin kypärää saa käyttää, kunhan se sopii yleisilmeeseen. Tärkeintä on kuulemma on, että käyttää kypärää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    5. 5

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    8. 8

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    9. 9

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    10. 10

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    7. 7

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    8. 8

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    9. 9

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    10. 10

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    5. 5

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    6. Näytä lisää