Teijo

Kotimaa

Valikko

"Pakkaukset sinkuille liian isoja" - Silti 100 gramman leikkelepaketti ei mene kaupaksi

Ruokapakkaukset
Ilmastopäästöissä suomalaisten kotitalouksien ruokahävikki vastaa jopa noin 100 000 henkilöauton vuotuisia päästöjä. Sinkkutaloukset kärsivät eniten, koska pakkaukset ovat liian isoja.
Moni suomalainen uskoo, että ruoka on sitä ympäristöystävällisempää, mitä vähemmän mukana on pakkausmateriaalia.

Uskomus ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä pakkaus suojaa elintarviketta pilaantumiselta, toteaa Juha-Matti Katajajuuri Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT).

Katajajuuri toimi vastaavana johtajana tutkimuksessa, jossa selvitettiin ruokahävikin ja pakkausvalintojen yhteyttä toisiinsa.

– Pakkausten ympäristövaikutukset ovat muutamien prosenttien luokkaa koko ketjussa, Katajajuuri sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Sama pakkaus kaikille

Usein pienet kotitaloudet ostavat yhtä isoja pakkauksia ruokaa kuin suuremmat perheet.

– Pakkaukset ovat yksineläjälle liian isoja. Kun ei ole tarjolla tarpeeksi pieniä pakkauksia, ottaa sen isomman, kuuluu tutkimuksessa haastatellun yksin elävän vastaus.

Osa vastaajista kertoi lopettaneensa esimerkiksi isojen hedelmäpussien ostamisen. Käytännössä tarjoukset ja halvempi kilohinta kuitenkin usein määräävät sen, millaisia pakkauksia kaupasta kannetaan kotiin.

Tutkimuksessa mukana ollut HK Ruokatalo esimerkiksi lopetti pienen sadan gramman leikkelepakkauksen valmistamisen, koska se ei myynyt.

– Kaupat haluavat sitä, mikä myy eniten. Me haluamme myös pitää hinnat alhaalla, joten ei ole järkevää tehdä useita pakkauskokoja, sanoo strategisten projektien johtaja Jalliina Järvinen.

Hukkaruoka käy kalliiksi

Kolme kahden hinnalla -tarjoukset tulevat kalliiksi, kun ylimääräinen ruoka päätyy roskakoriin. Jos esimerkiksi litran pakkauksesta jogurttia menee hukkaan desi, kasvaa kilohinta samaksi kuin viidessä jogurttipikarissa, lasketaan tutkimuksessa.

MTT:n mukaan yhden hengen talouksissa ruokahävikki vie vuodessa noin 100 euroa ja lapsiperheillä 280 euroa.

Ota kantaa

Ovatko kaupoissa myytävät ruokapakkaukset liian isoja?

Kyllä 37% Eivät 63%
Ääniä yhteensä 3819

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kouvolassa läpi yön etsitty 7-vuotias Aleksi-poika löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    7. 7

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    8. 8

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kouvolassa läpi yön etsitty 7-vuotias Aleksi-poika löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää