Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Helsingin valtuusto kaatoi Jätkäsaaren pilvenpiirtäjä-hotellin yhdellä äänellä

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsinki
Valtuusto äänesti 43-42. Jätkäsaareen ei siis tule 33-kerroksista hotellia.
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli keskiviikkona pitkään ja hartaasti Jätkäsaaren haviteltua 113 metriä korkeata ja 33-kerroksista norjalaisrahoitteista pilvenpiirtäjä-hotellia.

Norjalainen Arthur Buchardt olisi käyttänyt projektiin 90 miljoonaa euroa.
Hän oli aikaisemmin valmis rakentamaan lasikuutiohotellin Katajanokalle, mutta henke meni myttyyn.

Pilvenpiirtäjä kaatui äänin 43-42 keskiviikkoillan kokouksessa.
Kukaan ei äänestänyt tyhjää.

Rakennus olisi ollut valmistuessaan kantakaupungin korkein.

Hotelliin oli kaavailtu noin 380:tä majoitushuonetta. Ylimmässä kerroksessa olisi ollut yleisölle avoin Sky-näköalaravintola.

Yrittäjän ideana oli houkutella suurella kongressihotellilla Helsinkiin suuria kongressitapahtumia, Hotellin piti olla näyttävä ja sijoittua kantakaupunkiin, osaksi urbaania kuhinaa ja elämää, ei syrjään kaikesta, mikä kongressimatkalaisia kiinnostaa.

Se olisi ollut tavallaan 2000-luvun hotelli Torni.

Kaupunginvaltuusto pui asiaa pitkään. Kokous alkoi iltakuudelta, mutta äänestämään päästiin vasta kymmeneltä.

Käsittelyn aikana pidettiin kymmeniä puheenvuoroja.

Pilvenpiirtäjä jakoi vihreät täysin. Sitä kannattivat mm. Mari Puoskari, Osmo Soininvaara, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Otso Kivekäs ja Erkki Perälä, ja vastustivat muun muassa Anni Sinnemäki, Heidi Hautala, Outi Alanko-Kahiluoto, Johanna Sumuvuori ja Tuomas Rantanen.

Tunnettuja demarivastustajia olivat Eero Heinäluoma ja Pentti Arajärvi. Keskustan Timo Laaninen ja Laura Kolbe vastustivat, samoin ainoana kokoomuslaisena Matti Niiranen, perussuomalaisten Jussi Halla-aho kannatti, mutta Tom Packalen vastusti ja niin edelleen.

Ota kantaa

Pitäisikö Helsinkiin rakentaa pilvenpiirtäjiä?

Kyllä 72% Ei 28%
Ääniä yhteensä 4166

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    5. 5

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    6. 6

      Radio Rockin juontaja hillittömässä yhteiskuvassa suomalaisten koripalloilijoiden välissä – ”Melkein sopivalla korkeudella”

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    9. 9

      Keskusta ja kokoomus yrittävät nyt uudelleen perhevapaauudistusta: ”Kolmas hallitusryhmä on kovasti erilainen kuin aikaisemmin”

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    6. 6

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    5. 5

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    6. Näytä lisää