Sami, Samuli

Kotimaa

"Pahemmalta näyttää kuin vuosi sitten" - kesästä tulossa hyttyspainajainen

Julkaistu:

Hyttyskesä
Hyttysiä on tulevana kesänä normaalia enemmän Suomessa. Siitä pitää huolen pienten inisijöiden unelmakeli: pitkään jatkuneet sateet ja hiljalleen nouseva vuorokauden keskilämpötila.
Melko samanlaisena sää jatkuu myös seuraavan viikon, joskin alueellisia vaihteluja toki on.

- Se on paras vaihtoehto hyttysten kannalta, naurahtaa ELY-keskuksen hyönteistutkija Reima Leinonen.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että muutaman normaalia rauhallisemman hyttyskesän jälkeen ihmisille tulee ikävämmät oltavat. Maa on monissa paikoin ympäri Suomen täynnä vesilammikoita, jotka ovat täynnä sääskien munastoja.

Kevään sää on vaikuttanut siihen, että iholle istahtavia kutsumattomia vieraita on kesällä normaalia runsaammin.

- Kesäkuun alussa niitä alkaa lennellä ilmassa, Leinonen ennustaa.

- Pahemmalta näyttää kuin oli vuosi, kaksi sitten.

Hyttysiä ei tilastoida

Suomessa ei tilastoida virallisesti hyttysten määriä kausittain. Rahaa siihen ei ole, vaikka halua piisaisi.

- Joskus sitä mietittiin, että lähdettäisiin jollain otannalla laskemaan toukkia lammikoista, mutta maksajaa ei löytynyt. Se vaatisi niin paljon rahaa, ettei taida ihan heti toteutua, Leinonen sanoo.

- Melko monta lätäkköä saisi tässä maassa tutkia, että kattavan käsityksen saisi.

Hyttysmäärän ennustaminen ei ole Leinosen mukaan salatiedettä. Pitää vain tutkailla sääkarttoja ja vetää johtopäätökset.

- Hyttysten määrä voi vaihdella paljon eri puolilla Suomea, ihan niin kuin sääkin.

Kiusaavatko hyttyset sinua kesäisin? Miten pidät hyttyset loitolla? Keskustele ja kerro parhaat niksisi alla olevassa kommentointilaatikossa.

Ota kantaa

Saatko allergisia tai voimakkaita reaktioita hyttysen pistoista?

Kyllä 36% En 64%
Ääniä yhteensä 2188

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    8. 8

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    9. 9

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. Näytä lisää