Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Päihtyneet vapun juhlijat työllistivät poliisia aiempaa enemmän

Helsinki
Häiriökäyttäytyminen piti poliisin kiireisenä vappuna, mutta poliisin vappu oli silti tavanomaista rauhallisempi.
Erityisesti häiriökäyttäytyminen työllisti Helsingin poliisia vappuna.

Vappupäivänä häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisilla oli 63 tehtävää, kun vuosi sitten vappuna vastaava luku oli 34.

- Tällaisiin tapauksiin kuuluu esimerkiksi yleinen rauhan häiritseminen vaikkapa huutamalla, tai aggressiivinen käytös, sanoo Helsingin poliisin päivystävä komisario Kirsi Kanth.

Poliisilla oli erilaisia tehtäviä vappuaattona 497, vappupäivänä 366. Viime vuonna tehtäviä oli aattona 591, vappupäivänä 366.

- Rauhallisesti on juhlittu. Ainoastaan päihtymyksen takia kiinniotettujen määrä kasvoi viime vuoteen verrattuna, Kanth sanoo.

Vappuyönä häiriökäyttäytymisen tai päihtymyksen vuoksi oli kiinniotettuna 69 henkilöä. Tavallisena arkiyönä kiinniottoja on tavanomaisesti kymmenkunta, viikonloppuisin vaihtelevasti 20-30.

Häiriökäyttäytymisen lisäksi poliisia työllistivät sekä vappuaattona että vappupäivänä pahoinpitelyt, kotihälytykset ja vahingonteot.

Rattijuoppoja tavattiin vappuaattona 15, vappupäivänä 16. Vakavilta välikohtauksilta ja rikoksilta vältyttiin.

Vappuaattona poliisi keskittyi ennalta estävään valvontaan varsinkin keskustan alueella ja pyrki puuttumaan häiriöihin ennalta. Erityisesti puututtiin nuorten alkoholinkäyttöön. Poliisi hävitti yli 400 litraa alaikäisten hallussa ollutta alkoholia.

Poliisi arvioi, että ennalta estävä toiminta ja kolea sää vaikuttivat edellisvuotta pienemmäksi jääneisiin tehtävämääriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. 6

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    7. 7

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    8. 8

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    9. 9

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    10. 10

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. Näytä lisää