Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

AL: Viranomaiset hätyyttävät keskustaa tuntemattomasta setelinipusta

Keskustan puoluetoimistolla on setelinippu, jota puolue ei saa käyttää. Syy on siinä, että seteleiden lahjoittaja on tuntematon, kertoo Aamulehti.
Keskustan entinen puheenjohtaja Mari Kiviniemi oli kampanjoimassa Rovaniemellä vuonna 2011, kun tuntematon ihminen ojensi Kiviniemelle kirjekuoren.

Keskusta ei kerro tarkkaa rahamäärää. Kirjeessä on yli 1500 euroa, eli summa ylittää puoluelain mukaisen ilmoitusvelvollisuusrajan.

Valtiontalouden tarkastusvirasto kehotti keskustaa jo viime joulukuussa luovuttamaan rahat poliisille tai aluehallintavirastolle.

Tähän asti salaperäisen lahjoittajan setelinippua on haudottu puoluetoimiston kassakaapissa. Keskustan mukaan rahat eivät kuitenkaan ole puolueen kirjanpidossa.

– Ei kovin mukavalta tunnu, ettei asiaa saada ratkaistua, VTV:n johtava tilintarkastaja Klaus Krokfors sanoo Aamulehdelle.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen myöntää, että kaksi vuotta on pitkä aika. Hän toivoo, että lahjoituksen tekijä ottaisi yhteyttä puoluetoimistoon, että asia saataisiin selvitettyä.

Laaninen lupaa, että rahat luovutetaan poliisille tai viranomaisille
ennen juhannusta.

– Jos rahojen antaja ilmoittautuu ja haluaa edelleen tukea puoluetta, hän voi ottaa takaisin sen verran, että summa jää alle 1500 euron ilmoitusrajan, Laaninen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    3. 3

      Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

    4. 4

      Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

    5. 5

      Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

    6. 6

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    7. 7

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    8. 8

      Kuponkia ei voi ostaa kolmessa osassa: Eurojackpot-miljoonien jako perustuu porukan keskinäiseen sopimukseen

    9. 9

      Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

    10. 10

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    3. 3

      Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

    4. 4

      Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

    5. 5

      Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

    6. Näytä lisää