Teijo

Kotimaa

Valikko

Krp jututti heti Putin-virheen tekijää: "Pikkuisen kysyttiin"

VIDEO
Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Kurenmaan mukaan Putin-merkinnän vuosi julkisuuteen todennäköisesti poliisi, mahdollisesti muu virkamies.

- Keskusrikospoliisi on tehnyt virheen kun Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi on kirjattu epäiltyjen rekisteriin. Kirjaus on tehty ilman
laillista perustetta ja Keskusrikospoliisi pahoittelee virheellistä toimintaa rekisterin käytössä. Kyseinen merkintä on tallennettu rekisteriin noin kaksi viikkoa sitten ja poistettu sieltä eilen, apulaispäällikkö Tero Kurenmaa luki anteeksipyynnön krp:n päämajassa Vantaalla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
 
Presidentti Putinia henkilökohtaisesti krp ei ole anteeksipyynnöllä lähestynyt. Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan Putin on tietoinen Suomen poliisin erheestä ja suhtautuu siihen "ironisesti".

Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen keskusrikospoliisin epäiltyjen rekisteriin syöttänyt poliisi on yhä töissä.

Krp:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaa kertoi tänään sankalle toimittajajoukolle, ettei kyseistä henkilöä ole ainakaan toistaiseksi pidätetty virasta. Häneltä ei ole myöskään poistettu rekisterien käyttöoikeutta.

- Käyttöoikeus tähän rekisteriin on noin tuhannella. Nyt näyttää siltä, että yksi henkilö on tehnyt päätöksen, Kurenmaa kertoi.
 
"Kokeneita ihmisiä"

Virasta pidättäminen ja muut hallinnolliset toimenpiteet ovat kuitenkin Kurenmaan mukaan mahdollisia. Valtakunnansyyttäjänvirasto harkitsee paraikaa esitutkinnan käynnistämistä Putin-sotkusta.

Kirjauksen takana olevan henkilön tai henkilöiden taustaa Kurenmaa ei valottanut tarkemmin.

- Kokeneita ihmisiä, hän totesi.

Epäiltyjen rekisteri on poliisin valtakunnallinen tiedustelurekisteri, johon kirjataan rikostiedusteluhavaintoja henkilöistä, joiden epäillään syyllistyneen tai syyllistyvän rikoksiin.
 
Virhe tapahtui 2 viikkoa sitten

Krp:n tälle päivälle järjestetty tiedotustilaisuus suomalais-virolaisen rikosvyyhdin tutkinnasta muutti luonnettaan Putin-kohun takia. Kurenmaa vastasi tilaisuuden aluksi kysymyksiin tästä asiasta, ennen kuin varsinainen tiedotustilaisuus pääsi alkuun.

Kurenmaan mukaan Putinin nimi syötettiin epäiltyjen rekisteriin kaksi viikkoa sitten.

- Ei näytä aprillipilalta, selkeältä virheeltä se näyttää, Kurenmaa sanoi.

Kurenmaan mukaan ”syöttövirheen” järjestelmään tehnyttä henkilöä on alustavasti puhutettu.

- Ollaan pikkuisen tietysti kysytty, että mistä tämä merkintä johtuu, Kurenmaa sanoi.
 
Hänen mukaansa krp ei tiedä, kuinka tieto salaisesta rekisteristä vuoti julkisuuteen.

- Meillä ei ole mitään tietoa miten se on mennyt julkisuuteen, emmekä sitä selvitä. Sen selvittää Poliisihallitus erillisessä prosessissa.

Tästä rekisterissä on kyse

Krp:n mukaan epäiltyjen rekisteri on poliisin tiedustelurekisteri, joka voi sisältää rikostiedustelu-, tarkkailu- ja havaintotietoja henkilöistä, joiden on syytä epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta tai myötävaikuttavan tai myötävaikuttaneen rikokseen, josta saattaa seurata enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta.

Epäiltyjen rekisteri on poliisin yhteinen valtakunnallinen rekisteri, johon on käyttöoikeus noin 1 000 poliisilla. Kyseessä on salassa pidettäviä tietoja sisältävä rekisteri eikä sen sisällöstä anneta enempää tietoa.

Poliisihallitus puolestaan tulee tarkastamaan rekisterin sisällön lainmukaisuuden ja tiedottaa tarkastuksen aikataulusta myöhemmin.

MTV3: Tästä merkintä tuli

Venäjän presidentti tapasi maaliskuussa Yön sudet (Night Wolves) -moottoripyöräkerhon johtajan Alexander Zaldostanovin. Tämä tapaaminen herätti MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan keskusrikospoliisin kiinnostuksen.

Putin ja Zaldostanov tapasivat sotahistoriallisen yhdistyksen tilaisuudessa, jolloin Yön susien johtaja sai patrioottisesta toiminnastaan kunniamerkin.
  • Putin-kohu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    2. 2

      Vettel ja Räikkönen eturiviin Venäjän F1-kisassa – huikea trilleri aika-ajoissa!

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Leijonat kaatoi Venäjän – löytyikö ykkösvahti MM-kisoihin?

    6. 6

      Punoittaako naamasi muutaman lasillisen jälkeen? Oire voi kertoa riskistä sairastua

    7. 7

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Räikkönen todella lähellä paalupaikkaa: ”Vähän harmittaa”

    10. 10

      Kokoomusedustaja tuohtui Pekkarisen limuviinapuheista: ”Keskustalaisten kiukuttelua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    2. 2

      Vettel ja Räikkönen eturiviin Venäjän F1-kisassa – huikea trilleri aika-ajoissa!

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Leijonat kaatoi Venäjän – löytyikö ykkösvahti MM-kisoihin?

    6. Näytä lisää