Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Lenkkeilijä kohtasi karhun Posiolla

Poliisi varoittaa Posion Kattavaniemen alueella liikkuvasta karhusta.
Lenkkeilijä havaitsi karhun keskiviikkona iltapäivällä.

- Lenkkeilijä oli lenkillä, karhu ylitti tien ja jatkoi matkaa, lenkkeilijä kääntyi ympäri ja lähti paluusuuntaan, tiivistää vanhempi konstaapeli Matti Alatarvas peräpohjalaisen Posion tämän kevään ensimmäisen karhuhavainnon keskeiset muuttujat.

- Viime syksynä nähtiin myös karhu, tiedä sitten, onko sama, Alatarvas lisää.

- Tästä paikasta on Posion ydinkeskustaan, jos sellaisesta voi puhua, kaksi kilometriä, Alatarvas kertoo.

Poliisi ilmoitti lenkkeilijän havainnon paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle, joka pyrkii karkottamaan karhun erämaihin.

Havainnot asutusalueen lähistöllä liikkuvasta karhusta voi ilmoittaa virka-aikana Kemijärven poliisiasemalle numeroon 0718766040. Virka-ajan ulkopuolella havainnot voi ilmoittaa hätäkeskukseen.

Viime kesänä kohtaamiset karhujen kanssa sijoittuivat Keski-Suomeen

Viime kesänä ihmisen ja karhun kohtaamisia oli lukuisia. Kerimäellä tavattiin karhu nukkumasta asuintalon ikkunan alta. Petäjävedellä toinen tarkasti jäteastioita talojen pihalla. Kolmas taas seurasi iltalenkillä ollutta joutsalaista naista, kunnes tämä pääsi pakoon puuliiteriin. Lammasaitaukseen kotiutunut karhu jouduttiin puolestaan lopettamaan Kontiolahdella, koska sitä ei muuten saatu poistumaan.

Karhujen ja ihmisten kohtaamisista on uutisoitiin viime kesänä runsaasti. Tutkijan näkökulmasta karhujen käytös ei kuitenkaan ollut epänormaalia.

- Se on erittäin monisäikeinen eläin. Arkakin karhu voi tehdä joskus arvaamattomia juttuja, eikä se ole mitenkään harvinaista. Olen seurannut ja pannoittanut karhuja 14 vuotta, ja silti tulee yllätyksiä koko ajan, kertoi suurpetojen tutkimusmestari Seppo Ronkainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.

Petäjäveden karhua hän oli ollut itse mukana pannoittamassa. Utelias-niminen karhu ei ole tyypillinen ongelmakarhu. Sellainen jää yleensä pyörimään samaan paikkaan aiheuttaen ongelmatilanteita.

- Se oli itse asiassa erittäin arka karhu. Jatkuvasti tulevien paikannusten perusteella se liikkuu isolla alueella, niin kuin normaali karhu.

Ronkaisen mukaan Utelias on todennäköisesti oppinut kaivamaan roskapönttöjä saatuaan jostain kerran hyvän aterian. Kyse ei silti ole siitä, etteikö karhuille riittäisi ruokaa metsissä.

- Karhut eivät ole missään nimessä nälissään. Ne ovat kaikkiruokaisia, ja niille on ravintoa tarjolla yllin kyllin, Ronkainen painotti.

Hänen mukaansa ihminen saa syyttää myös itseään siitä, että karhuista on tullut yhä pelottomampia. Riistakameroiden määrä kasvaa jatkuvasti. Hienojen kontiokuvien toivossa kameran eteen jätetään houkuttelevia syöttejä.

- Karhu ei tule kameran eteen ilman houkutinta. Niin niitä tavallaan opetetaan, ja ne myös tottuvat ihmisten hajuun.

Aiemmin karhuhavaintoja kuhisseessa Pohjois-Karjalassa karhukantaa oli leikattu kahtena vuonna peräkkäin. Viime kesänä karhukohtaamiset painottuivat erityisesti Keski-Suomeen. Kyse oli alueellisesta tihentymästä, jossa kanta oli noussut paikallisesti. Ongelmia oli varsinkin siellä, missä naaraita oli paljon. Kun naaraalla on pennut, se pyrkii erityisesti kiima-aikaan tulemaan uroksia karkuun, ajautuen samalla ihmisasutusten lähelle.

- Uros pyrkii tappamaan pennut ja saamaan naaraan jälleen kiimaan jatkaakseen omaa sukuaan. Omia pentujaan se ei tapa, koska tunnistaa ne hajun perusteella.

Jos taas emällä on mukanaan edellisen vuoden pennut, jättää se ne kiimaan tullessaan lähelle asutusta.

- Tämä on ongelma. Nämä pyörivät siellä pöljänä keskenään, nuoren karhun uteliaisuudella varustettuna. Vaistot eivät ole vielä kohdillaan. Ne kuitenkin näyttävät jo aikuisilta karhuilta paksuine karvapeitteineen, vaikka painavat vain 50 kiloa.

Karhujen kiima-aika sijoittui toukokuun loppupuolen ja juhannuksen välille. Se selittää osan runsaista kohtaamisista. Ronkaisen mukaan karhukanta ei ole liian suuri. Ongelma on alueellinen.

Tiettävästi yksi ihminen kuollut sadan vuoden aikana

Viimeisen sadan vuoden aikana karhu on tiettävästi tappanut vain yhden ihmisen Suomessa. Tämä tapahtui Ruokolahdella vuonna 1998, kun lenkkeilijä joutui karhun ja sen pennun väliin.

Loukkaantumiseen johtavia kohtaamisia on ollut joitakin. Täytyykö ihmisen sitten pelätä karhuja?

- Kyllä on syytä olla varuillaan. Minäkin pelkään, vaikka olen nähnyt paljon karhuja. En usko, että Suomesta löytyy sellaista ihmistä, joka ei pelkää, jos aikuinen karhu on kymmenen metrin päässä, Ronkainen totesi.

Varsinkin emän ja pentujen väliin joutuminen voi olla vaarallinen tilanne. Myös haavoittunut karhu voi olla erittäin uhkaava.

Karhu on ilman muuta meidän suurpedoistamme vaarallisin. Se on arka, ja saattaa säikähtää ihmistä yhtä paljon kuin ihminen säikähtää sitä. Se voi hyvinkin puolustautua huitaisemalla, jos on lähietäisyydellä. Yksikin huitaisu voi olla kohtalokas.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    2. 2

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    6. 6

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    10. 10

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Pieksämäellä – 75-vuotias mies kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    2. 2

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    6. Näytä lisää