Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Syyttäjä: 27-vuotias nainen surmasi kaksosvauvat julmasti, paketoi ja piilotti

Julkaistu: , Päivitetty:

VIDEO
Syyttäjä Veli-Matti Koposen mukaan 27-vuotias virolaisnainen oli suunnitellut vauvojensa surmaamista jo kuukausia ennen kuin nämä syntyivät.
Hyvinkäällä pidettävässä oikeudenkäynnissä julkiseksi tulleesta haastehakemuksesta ilmenee, että nainen oli havainnut raskautensa jo joulukuussa 2011. Hän kuitenkin salasi tilansa sekä lasten isältä, avopuolisoltaan, että muilta läheisiltään, työnantajaltaan ja työtovereiltaan.

Syytteen mukaan nainen ei käynyt raskauden takia kertaakaan lääkärissä tai neuvolassa.

Maaliskuussa muusta syystä lääkärissä käydessään hän mainitsi olevansa raskaana, mutta jo muutamaa päivää myöhemmin hän ilmoitti lääkärille kuukautistensa taas alkaneen.

Koska hän salasi raskautensa, hänelle tehtiin kaksi sikiöt vaarantanutta röntgentutkimusta ja hänelle määrättiin antibioottia, jota ei saisi käyttää raskaana.

Syyttäjän mukaan nainen oli raskautensa aikana hankkinut tietokoneellaan tietoa raskauslaskurista ja omatoimisesta synnytyksen käynnistämisestä.

Lue lisää: Syyttäjä: Tässä on vauvasurmien mahdollinen motiivi

Kaksoset syntyivät juhannuksena, kun naisen avopuoliso oli poissa kotoa. Esitutkinnassa ei selvinnyt, käynnistikö nainen synnytyksen itse vai käynnistyikö se muusta syystä.

Poika- ja tyttövauva surmattiin syytteen mukaan joko pudottamalla tai lyömällä.

Synnytyksen jälkeen nainen syyttäjän mukaan paketoi vauvat, laittoi nämä laukkuihin ja kätki huoneistoon. Juhannuksen jälkeen hän meni tavalliseen tapaan töihin.

Syyttäjä aikoo vaatia naiselle elinkautista vankeutta kahdesta vakaasti harkiten tehdystä murhasta.

Syyte myös hautarauhan rikkomista

Naista syytetään myös kahdesta hautarauhan rikkomisesta.

Oikeudenkäynnille on varattu neljä istuntopäivää.

Surmat paljastuivat viime syksynä, kun poliisi löysi vauvan ruumiin toisen rikostutkinnan yhteydessä naisen kotitalosta Nurmijärven Klaukkalassa. Toinen ruumis löytyi sen jälkeen lähimaastosta.

Ensi alkuun rikoksesta epäiltiin myös lasten isää, joka oli asunut naisen kanssa Klaukkalassa. Hän kuitenkin kiisti esitutkinnassa tienneensä avopuolisonsa raskaudesta tai kotona tapahtuneesta synnytyksestä.

Syyttäjä päätti olla nostamatta isää vastaan syytettä. Esitutkinnan perusteella toisen vauvan ruumis päätyi maastoon, kun isä oli vienyt kaapissa olleen roskasäkin sinne tietämättä, että säkissä oli poikavauvan ruumis.

Poliisin mukaan lasten äiti on esitutkinnassa osin myöntänyt teot. Tekojen mahdolliseksi syyksi poliisi epäilee taloudellisia ja sosiaalisia seikkoja.

IS seuraa oikeudenkäyntiä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  3. 3

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  4. 4

    Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

  5. 5

    Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

  6. 6

    Radio Rockin juontaja hillittömässä yhteiskuvassa suomalaisten koripalloilijoiden välissä – ”Melkein sopivalla korkeudella”

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  9. 9

    Keskusta ja kokoomus yrittävät nyt uudelleen perhevapaauudistusta: ”Kolmas hallitusryhmä on kovasti erilainen kuin aikaisemmin”

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  5. 5

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  6. 6

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  7. 7

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  8. 8

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  9. 9

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  3. 3

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  4. 4

    Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

  5. 5

    Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

  6. Näytä lisää