Perttu

Kotimaa

40 vuotta Timo K. Mukan kuolemasta - lue Ilta-Sanomista hieno muistelujuttu

Julkaistu:

Aikansa kohukirjailijan Timo K. Mukan traagisesta kuolemasta on tänään keskiviikkona kulunut 40 vuotta.
Kriitikot löivät nuoreen Lapin mieheen hurjia leimoja, kuten erotomaani, Suomen rivoin kirjailija, villin pohjolan sexus...

Mukka oli kuollessaan 28-vuotias. Jos hän olisi saanut elää terveenä, hän olisi 68-vuotias ja mahdollisesti täydessä iskussa.

Mukka kirjoitti kuudessa vuodessa yhdeksän kirjaa. Hän oli vain 25-vuotias, kun luomisvoima ehtyi. Loppuaika oli kuoleman odottelua.

Kuolema oli Mukan tuotannossa kestoaihe. Viimeiset vuotensa alle 30-vuotias mies puhui omasta lähestyvästä kuolemastaan. Kesällä 1970 hän näytti Erno Paasilinnalle isänsä hautapaikan.

- Tähän minut haudataan - eikä siihen mene kauan, Mukka sanoi.

- En tule koskaan täyttämään kolmeakymmentä vuotta.

Mukka aloitti nuorena. Jo 14-kesäisenä hän pommitti kustantajia käsikirjoituksillaan.

- Olen tämän ikäni aikana kirjoitellut melko paljon, 15-vuotias Mukka kehaisi Karistolle lähettämässään kirjeessä.

Eemeli-isä osti pojalleen kirjoituskoneen, kun tämä oli 14-vuotias. Se kummastutti kotikylää. Pellossa Timon kirjoitusharrastusta ei katseltu suopeasti.

Jokunen vuosi myöhemmin, isän jo kuoltua, Lyyli-äidiltä uhattiin viedä sosiaaliavustus, jos Timo ei mene oikeisiin töihin. Kyläläiset kävivät kotimökissä asti patistamassa poikaa työelämään.

Lyyli keksi keinon, jolla hän piti kyläläiset loitolla. Hän pisti esille Timon tekemän maalauksen, jossa oli kuvattuna mies kalu pystyssä. Herkkäsieluiset kyläläiset eivät enää rohjenneet tulla sinne päinkään.

Kyseisen taideteoksen Mukka oli maalannut Taideakatemiassa, minne hänet oli otettu 16-vuotiaana, kaikkien aikojen nuorimpana oppilaana. Siellä Mukka viihtyi vain vuoden, mutta sen verran hyötyä taideopinnoista oli, että hän löysi samasta opinahjosta tulevan vaimonsa Tuulan.

19-vuotiaana Mukka yritti saada apurahaa melko luovalla tavalla. Hän haki kansaneläkettä psyykkisiin syihin vedoten. Lääkäreiden tuomio oli tyly:
"Potilas on ilmeisesti holtiton luonnevikainen, eikä mielestäni kansaneläke tule kysymykseen", lausui professori Konrad von Bagh.

Lääkärit suosittelivat Mukalle sotaväkeä sekä töihin menemistä.

"Kansaneläke tekisi ikuisiksi ajoiksi korvausneurootikon tästä muutenkin mitättömästä kansalaisesta", von Bagh totesi.

Sexuksen leima huvitti Mukkaa



Mukka oli 19-vuotias, kun hänen pääteoksensa Maa on syntinen laulu ilmestyi. Kustantajan pyynnöstä Mukka poisti teoksesta runsaasti murreilmaisuja sekä "seksuaalista läähätystä".

Aktien kuvauksia Mukka lyhensi liuskakaupalla. Siitä huolimatta hänestä tuli "Villin pohjolan sexus", niin kuin Pentti Saaritsa luonnehti Ylioppilaslehdessä.

- Minusta se on lähinnä huvittavaa, Mukka sanoi tv-haastattelussa sexuksen leimasta.

Pellon kirjastoon Syntistä laulua ei hankittu. Kylän kirjakaupassa sitä myytiin tiskin alta. Pieni kirjakauppa myi kirjaa maan neljänneksi eniten.

Virallista tunnustusta Mukka ei Pellossa saanut. Kun Syntisestä laulusta järjestettiin keskustelutilaisuus, sen puheenjohtaja totesi lopuksi: Mäntyranta on tuottanut Pellolle kunniaa, Mukka pelkkää häpeää.

Kylän pappi puolestaan totesi, että parempi olisi, jos Mukalle ripustettaisiin myllynkivi kaulaan ja upotettaisiin Tornionjoen syvimpään kohtaan.

"Jatkuva rahattomuus on nöyryyttävää"



Mukka kirjoitti viittä kirjaa samaan aikaan. Kuinkahan paljon hän olisi ehtinyt, ellei iso osa energiasta olisi huvennut turhien apuraha-anomusten laatimiseen ja kerjuukirjeiden kirjoittamiseen kustantajalle!

"Tällainen jatkuva rahattomuus on nöyryyttävää ja masentavaa", hän kirjoitti kustantajalleen.

Hermostuksissaan Mukka tasoitti tietä kohti taloudellista katastrofia. Hän hakkasi päiväkaudet pajatsoa, pelasi bingoa sekä kehitteli veikkaussysteemeitä, joihin upposi 500 markkaa (nykyarvo 720 euroa) kerralla.

Seurauksena oli valtava vekselikierre. Mukka laski tienanneensa kirjoillaan 43000 mk (nykyarvo 62000 euroa). Samaan aikaan oli velkaa kertynyt 60000 mk (nykyarvo 87000 euroa).

- Talous oli koko ajan tiukoilla. Se oli niin vähän, mitä niistä kirjoista tuli. Koko ajan oli paino päällä, ja sitten kun siinä oli vielä pienet lapset, muistelee kirjailijan leski Tuula Mukka.

Mukka suunnitteli 1000-sivuista teosta Lapin historiasta. Hän kokosi mappikaupalla aineistoa. Se olisi ollut Mukan pääteos, mutta sitä ei koskaan syntynyt.

- Suunnitelmia oli, ja koko ajan hän toivoi, että olisi saanut sellaisen rauhan, että olisi saanut kypsytellä ja kirjoittaa vähän pitemmän aikaa, ettei olisi tarvinnut hätäisesti tehdä niitä kirjoja paineen alla, Tuula Mukka kertoo.

Osan kirjoistaan Mukka oli joutunut kirjoittamaan parissa viikossa, kun oli tullut kustantajalle luvattua, että romaani valmistuu syksyksi - ja rahapula oli aina sietämätön.

Pellon kunta hääti Mukan



Pellon kunta oli vuokrannut Mukan perheelle Orajärven koulun opettajanasunnon, koska opettaja ei sitä tarvinnut. Syksyllä 1970 kunta hääti Mukan perheen maksamattomien vuokrien takia.

- Se satutti kovasti. Timo oli vielä niin kiinni Pellossa ja Orajärvessä. Koko kirjoittamisen pohja oli sieltä lähtöisin, pohjoisesta miljööstä. Sitten, kun omat tuolla lailla tekevät, se oli tosi ikävä asia, Tuula Mukka kertoo.

Pellosta ei löytynyt enää asuntoa. Tukijoukkojen avulla perhe sai asunnon Rovaniemeltä.

Nykyään Pellon kunta ylpeilee Timo K. Mukalla. Häntä käytetään hyväksi matkailumarkkinoinnissa. Asuntoa, josta Mukan perhe häädettiin, vuokrataan turisteille. Pellon kirjaston seinässä on Timo K. Mukan reliefi. Sen paljastustilaisuuteen Tuula Mukka ei mennyt.

- Tuntuu kuin pettäisin Timon jos tulisin, hän sanoi kutsun esittäjälle.



Syntisen laulun ilmestymisen 40-vuotisjuhlaa sekä Mukan syntymän 60-vuotisjuhlaa juhlittiin 2004 samassa rakennuksessa, josta perhe oli häädetty 30 vuotta aikaisemmin. Tuula Mukka ei tuohon juhlintaan osallistunut.

- Sen jälkeen kävin siellä Timon runoista tehdyn levyn julkistamistilaisuudessa. Kunnan edustaja piti siellä puheen ja esitti perheelle ja sukulaisille anteeksipyynnön vanhoista tapahtumista, Tuula Mukka kertoo.

Häädön lisäksi muutakin ikävää tapahtui 1970. Hymy-lehti julkaisi jutun, jonka otsikkona oli "Juon itseni hengiltä". Juttu pahoitti Mukan mielen. Kertomansa mukaan hän ei ollut koskaan noin sanonut.

- Enkä aiokaan sanoa, Mukka ilmoitti.

Hymyn mukaan juttu syntyi yhteistyössä Mukan kanssa ja hänen itsensä aloitteesta. Lisäksi Mukka oli Hymyn avustaja.

Sydäninfarkti jäi hoitamatta



Ohjaaja Rauni Mollberg oli tekemässä elokuvaa Syntisestä laulusta. Helmikuussa 1972 Mukka kävi Tampereella hanketta koskevassa neuvottelussa ja sai sillä reissulla sydäninfarktin, joka jäi toteamatta ja hoitamatta.

Mukka kylläkin toimitettiin sairaalaan. Siellä otettiin sydänfilmi, mutta ilmeisesti se tulkittiin huolimattomasti. Myöhemmin Oulussa todettiin sydäninfarktin jäljet, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

- En ollut paikalla, mutta muistan sen kuvauksen tuoreeltaan. Molle oli hirveen tuohtunut jollekin Tampereen lääkintäviranomaiselle - olikohan se tavallinen terveyskeskus, minne Mukka vietiin joskus iltayöstä, muistelee
Panu Rajala, Syntisen laulun käsikirjoittaja.

- Varmaan diagnoosia ei tehty kovin huolellisesti, kun alkoholia oli mukana. Jos koskispullo oli taskussa ja vanhalle viinalle höyrysi, niin terveydenhoitohenkilökunta ei ottanut sitä niin vakavasti kuin olisi pitänyt, kertoo Rajala.

Hoitamatta jääneestä infarktista oli myöhemmin kohtalokkaat seuraukset.

"Mukalla oli kiire pelaamaan bingoa"



Elokuvan tekovaiheessa Panu Rajala tapasi Mukan muutaman kerran.

- Teimme Mollen kanssa pääsiäismatkan sinne Pelloon. Oltiin muutama päivä, ja aika paljon juteltiin Mukan kanssa ja vierailtiin heillä kotona.
Mukka oli vielä jotenkin virkeä ja kiinnostunutkin elokuvahankkeesta ja hyvin maailmassa mukana oleva. Tosin sillä oli aina illalla kiire pelaamaan bingoa, se oli sen suuri harrastus.



- Me vietiin tuliaisiksi mielikuvitusrikkaasti koskispullo. Silloin kyllä rouva Tuulan naamasta näkyi, että se ei ollut mikään onnistunut keksintö.

- Mukka veti pullon nopeasti naamaansa ja sitten hän tuli puheliaaksi ja jossain määrin hilpeäksi, mutta sellainen epätoivoinen hän oli muuten, ainakin maailman kehityksen ja Suomen yhteiskunnallisen kehityksen suhteen aivan toivoton.

- Sillä oli epätoivoa pinnallisen hilpeyden pohjalla aistittavissa. Pessimismissä ja synkkyydessä Mukka ja Molle kohtasivat erinomaisen hyvin toisensa.

- Mukka sanoi, että hän jaksaa kirjoittaa puoli tuntia kerrallaan, sitten hän on kuitti. Minä olin nuori mies ja hämmästelin sitä, että kylläpä hän onkin aika heikossa kunnossa, kun puoli tuntia vie kuitiksi.

- Seuraavan kerran näin Mukan, kun kävin filmauksia seuraamassa Kittilässä. Sinnehän ne rysäytti kerran taksilla, Reidar Särestöniemi ja Mukka ja pari siipeilijää. Niillä oli iso kassi viinaa mukana.

- Se oli lokakuuta, värikästä syksyn ruskaa. Niillä oli talven pelko, niin kuin ne jylisivät siinä. Tulee kaamos ja pimeys ja "mie pelkhän tuota pimeyttä ja talvea".

- Ne torjuivat tuliaisten voimalla sitä alkavaa pimeyttä aika tarmokkaasti, niin että Molle pelkäsi, että ne häiritsevät filmausta. Mutta eivät ne mitään häirinneet; ne istuivat yhdessä pirtissä, ryyppäilivät ja kuuntelivat radiota.

- Ei Mukka paljon välittänyt filmausta seurata, mutta oli niin kun hengessä mukana. Hän oli silloin jo heikommassa kunnossa, hiki helmeili otsalla. Se oli harmaa kaveri ulkomuodoltaan. Kuolemaan oli lyhyt aika, Panu Rajala muistelee.

"Hymyn juttu oli kuolinisku"



- Jos elämässä on joku valopilkku, ilmestyy aina vastavoima, Mukka totesi.

Huikean menestyksen saanut elokuva olisi tuonut Mukalle mainetta ja kunniaa, mutta sitä hän ei ehtinyt nähdä.



Tammikuussa 1973 Hymy julkaisi jutun, jonka otsikko oli "Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka". Juttu musersi Mukan. Hän ei nukkunut viikkoon, ja joutui koko lyhyeksi loppuelämäkseen sairaalaan.

Ensimmäisen kerran sydän pysähtyi 7. helmikuuta. Sillä kertaa Mukka saatiin elvytettyä henkiin. Päivää ennen kuolemaansa Mukka karkasi sairaalasta.

- Mie lähen kuin karhu pesäänsä kuolemaan, Mukka sanoi.

Ylilääkäri tavoitti hänet ulko-ovelta, mutta ei saanut käännytettyä takaisin osastolle.

- Olin katsomassa Timoa, ja hän halusi hirveesti lähteä käymään kotona. Hän laahusti sairaalan vaatteissa ovelle. Siihen tuli ylilääkäri joka yritti estellä, mutta kun Timo vain halusi, soitin taksin ja mentiin kotiin, kertoo Tuula Mukka.

Saman aikaan kotiin saapasteli haastemies, joka toi Pellon kunnan viimeisen tervehdyksen - laskun maksamattomista vuokrarästeistä.

- Sairaalaan haastemiestä ei päästetty. Ilmeisesti sairaalasta joku oli ilmoittanut, että Timo on lähtenyt kotiin.

Mukka allekirjoitti paperin. Se oli hänen viimeinen tekonsa tässä elämässä.
Mukka oli kotona reilun tunnin. Sitten hän palasi sairaalaan. Seuraavana aamuna kello 10.30 Timo K. Mukan sydän pysähtyi lopullisesti.

Tuula Mukan käsityksen mukaan Hymy-lehden jutulla oli ratkaiseva vaikutus Timo K. Mukan kuolemaan.

- Ensin oli Pellon kunnan häätö. Sitten Timolle tuli infarkti, joka jäi toteamatta, ja siitä jäi paha sydämen vajaatoiminta. Sitten tuli Hymy-lehden juttu. Se oli kuolinisku, Tuula Mukka sanoo.

Katso Mukkasta tehty dokumentti vuodelta 1968 ja kuuntele haastattelu vuodelta 1965 (Yle Elävä arkisto).

Lähteitä: Erno Paasilinna: Timo K. Mukka - legenda jo eläessään. Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin, kirjeitä 1958-1973. Kalevi Kalemaa: Hymyn maa. Tv 2: Maa on työtön laulu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    4. 4

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    4. 4

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää