Pasi

Kotimaa

Valikko

Uusimaa: Motoristin päälle ajanut seurasi uhriaan pitkään

Julkaistu:

Syyttäjä vaatii motoristin yliajosta seitsemän vuoden vankeusrangaistusta.
Asiasta kertoo Uusimaa.

Entisten kaverusten välistä juttua ratkottiin tiukoin turvatoimin Itä-Uudenmaan käräjäoikeus käsitteli eilen viime heinäkuussa Sipoossa tapahtunutta moottoripyöräilijän yliajoa.

Syytettynä oli viime syyskuusta lähtien vangittuna ollut mies, jota epäillään murhan yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tapaus sattui 26. heinäkuuta illalla Sipoossa vanhalla Porvoontiellä.

Harley Davidson -moottoripyörällä liikkunut mies kaatui hengenvaarallisesti autoilijan kiilattua motoristin ulos tieltä kovassa vauhdissa.

Motoristilta katkesi useita kylkiluita, hänen solisluunsa meni sijoiltaan ja hänelle kehittyi ilmarinta. Vielä on epävarmaa, joudutaanko miehen olkapää leikkaamaan ja palautuuko se koskaan entiselleen.

Syyttäjä: Syytetty suunnitteli tekoa pitkään

Kihlakunnansyyttäjä Johanna Tauriainen katsoo Uusimaan mukaan syytetyn yrittäneen tahallaan tappaa tuntemansa motoristin.

Syyttäjän käsityksen mukaan mies oli suunnitellut tekoaan pitkään. Hän myös seurasi motoristia autollaan lähes 20 kilometriä ennen kohtalokasta tönäisyä. Taustalla oli entisten kaverusten tulehtuneet välit.

Syyttäjä vaatii miehelle 7 vuoden vankeusrangaistusta. Motoristi vaatii mieheltä noin 12 700 euron korvauksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pienkone putosi Helsingin Tullisaareen

    2. 2

      Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

    3. 3

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    6. 6

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    7. 7

      Lentoemäntä Evi, 28, elää unelmaelämää: ”Ja siitä vieläpä maksetaan”

    8. 8

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    9. 9

      Miss Suomi Shirly teki suuren muodonmuutoksen – kaunotar on nyt blondi: katso ennen ja jälkeen -kuvat!

    10. 10

      Hotelli Keurusselän ostaja selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. 6

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    7. 7

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    10. 10

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pienkone putosi Helsingin Tullisaareen

    2. 2

      Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

    3. 3

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    6. Näytä lisää