Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Tutkija: Tarvitaanko hallitusta, joka ei kykene tekemään päätöksiä

Politiikka
Onko järkeä pitää hallitukset väkisin pystyssä neljä vuotta, jos ne eivät kykene päätöksiin? Sitä Ville Pernaa on miettinyt seuratessaan hallituksen työskentelyä.
- Tämän hallituksen ohjelmassa on kunnianhimoisia ja tarkkoja tavoitteita. Silti niiden menestyminen on hallituksen omista toimista kiinni. Torstaina ratkeaa, toteuttaako hallitus itse itselleen asettaman ohjelman. Tuloksista riippuen voidaan kysyä, onko hallitusohjelmalla enää mitään virkaa. Tosi paikan tullen hallitusohjelma on tuntunut olevan vain tahroja paperilla, Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajana työskentelevä Pernaa sanoo.

Hallitusohjelmalla on suomalaisessa politiikassa erityinen asema, koska siitä on käytännössä tullut hallituksen toimintaa ohjaava ja määrittävä ohjekirja.

- Meillä on yksityiskohtainen hallitusohjelma, joka on tehty kovalla työllä. Nyt parin viimeisen hallituksen aikana on nähty, että hallitus ei pysty toteuttamaan itselleen laatimaansa politiikkaa.

Pernaa korostaa, että osa hallituksen tavoitteista on sellaisia, joihin Jyrki Kataisen (kok) johtama kuuden puolueen hallitus ei voi vaikuttaa.

- Tavoitteet työpaikoista tai yleinen taloustilanne on sellaista, mihin hallitus ei voi yksin vaikuttaa, vaikka mitä tekisi. Mutta sitten on myös esimerkiksi tavoite valtion budjetin alijäämän asettumisesta yhden prosentin tasoon, jonka toteutuminen on siitä kiinni, noudattaako hallitus omaa ohjelmaansa.

Yleinen ilmapiiri on pessimistinen hallituksen kehysriihen onnistumisen suhteen.

- Kolmen viikon takaisen hallituksen puolivälitarkasteluun odotettiin tulevan suuri osa noista asioista. Aiemmin kerrottiin, että linjat tulevat puolivälitarkastelussa ja euromäärät kehysriihessä. Myöhemmin sitten sanottiin, ettei tarkoituksena ollut edes tehdä päätöksiä, Pernaa ihmettelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    7. 7

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Miten sinä nukut? Asento voi vaikuttaa oloosi

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. Näytä lisää