Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Turmavesitornin kaltaisia rakenteita voi löytyä myös silloista

Jyväskylässä sortuneessa vesitornissa käytettyjä rakenteita voi löytyä myös silloista, kertoo Onnettomuustutkintakeskus.
Turman tutkinnassa on löytynyt vauriomekanismi, joka on mahdollinen myös muissa jännitetyissä teräsrakenteissa, jotka ovat säälle alttiina. Näitä rakenteita voi olla elementtirakenteisten vesitornien lisäksi esimerkiksi silloissa.

– Suomessa ei ole syytä akuuttiin huoleen silloista. On silti tärkeää ottaa nyt tehty havainto huomioon, arvioi johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskuksesta.

Sortuneen vesitornin jänneterästangoista on löytynyt säröjä, jotka olivat syntyneet jo ennen tankojen katkeamista. Säröjen aiheuttajaksi on varmistunut vetymurtuma.

– Nyt ilmeni, että vetymurtuma voi levitä (teräsrakenteissa), etenkin jos sinne pääsee vettä, Valonen lisää.

Hänen mielestään vetymurtuman mahdollisuus on syytä selvittää, kun silloille tehdään kuntotarkastuksia tai muita tarkastuksia.

Ruoste ei lepää

Jo aiemmin selvisi, että Jyväskylän vesitorni romahti lattiaa ja seiniä tukeneen betonipalkin petettyä. Jänneterästangot ovat ratkaisevia betonipalkin lujuudelle.

Torstaina Onnettomuustutkintakeskus arvioi, että Jyväskylän vesitornin jännetankoja heikentänyt vety ei ole syntynyt teräksen valmistuksessa. Vedyn syntyyn on vaikuttanut ainakin ruostuminen. Pettäneiden jänneterästankojen pinnat olivat ruosteessa.

Selvityksissä myös havaittiin, että sadevettä oli päässyt vesitornin betonielementtien rakenteeseen. Turman tutkijat uskovat, että sadevesi on edistänyt teräsjännenippujen ruostumista ja tehnyt näin vetymurtuman mahdolliseksi.

Säröjen vuoksi vesitornin tankoteräs oli menettänyt lujuuttaan niin, että se oli noin puolet ehjän tangon lujuudesta.

Vesitorni sortui Jyväskylässä marraskuussa. Romahtaneen vesitornin kaltaisia betonielementtitorneja löytyy Suomesta kymmenkunta. Täsmälleen samanlaiset vesitornit sijaitsevat Iisalmessa, Porvoossa ja Raaseporissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    2. 2

      Poliisi valmistautuu tyhjentämään Helsingin Kaivopuistoa – jatkuvia rähinöitä

    3. 3

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. 6

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    7. 7

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    9. 9

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    10. 10

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    2. 2

      Poliisi valmistautuu tyhjentämään Helsingin Kaivopuistoa – jatkuvia rähinöitä

    3. 3

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. Näytä lisää