Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

HS: Tarja Halosesta tuli tavis – teki kaksi isoa asiaa heti viran päätyttyä

Julkaistu:

Tarja Halonen luopui presidentin virasta vuosi sitten, ja hoiti saman tien kaksi asiaa, kertoo Helsingin Sanomat Kuukausiliite.
Halonen liittyi samana päivänä takaisin Sdp:hen ja palasi kirkon jäseneksi.

Puolueesta Halonen erosi presidentin viran ajaksi ja kirkosta hän erosi 70-luvulla. Syynä oli tuolloin naispappeuskiista sekä suuttumus kirkon homokantoihin.

Sittemmin Halosen suhtautuminen on lieventynyt.

- Myönnän, ettei kirkosta lähteminen ollut kestävä ratkaisu. Pois voi lähteä vain kerran, vaikuttaminen on kestävämpää, Halonen sanoo lehdelle.

Hän kertoo, että olisi palannut kirkkoon jo aiemmin, mutta ei halunnut antaa ihmisille vaikutelmaa äänten kalastelusta.

Nyt Halonen toivoo, että uudistajatkin pysyisivät kirkossa.

- En pidä eroamista hyvänä ratkaisuna, jos muuten tuntee kirkon omaksi yhteisökseen, Halonen sanoo lehdelle.

Kirkon nykyistä homokantaa Halonen ei allekirjoita. Hän muistuttaa, ettei kirkko kuitenkaan ole yksin.

- Eduskunnassa homoliitoista puhutaan taas isolla tunteella. Toivoisin, että asiassa päästäisiin rauhalliseen ja edistykselliseen kehitysprosessiin.

Lähde: Helsingin Sanomat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

    6. 6

      Lue kaikki Mauno Koiviston huomisista hautajaisista: Ohjelma kirkossa, näin seuraat saattoa, ohjeet suruväelle...

    7. 7

      Kieltäytyikö Melania Trump kahdesti miehensä kädestä? Obaman hovikuvaajalta vähäeleinen sivallus

    8. 8

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    9. 9

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    10. 10

      Katso video: Pahasti rehevöityneeseen suomalaiseen järveen kaadettiin tonneittain kemikaalia – muutos on aivan hämmästyttävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    4. 4

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    5. 5

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    6. 6

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    7. 7

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    8. 8

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

    6. Näytä lisää