Martta

Kotimaa

Valikko

Järjestöt: Ei yhtään lisälupaa susien kaatoon

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen susikanta Oulun eteläpuolella on romahtanut niin pieneksi, ettei se kestä enempää kaatolupia.
Tätä mieltä ovat Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Suomessa oli kuun alussa arviolta 120–135 sutta. Luku on yli 100 sutta pienempi kuin vielä muutama vuosi sitten.

Luontojärjestöissä keskeisenä syynä susikannan pienenemiseen pidetään salametsästystä. Niiden mielestä maa- ja metsätalousministeriön pitäisi kampanjoida salametsästystä vastaan ja lisätä susivalistusta.

– Ministeriön ei pidä nöyrtyä suden salametsästyksen edessä antamalla lisää tappolupia, sanoo Luonto-Liiton Sami Lyytinen tiedotteessa.

Susikanta on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Järjestöt harkitsisivat jo suden luokittelemista äärimmäisen uhanalaiseksi.

– Vaikuttaa siltä, että kannan pieneneminen ja koko ovat lähellä sitä rajaa, että susi pitäisi luokitella äärimmäisen uhanalaiseksi, sanoo ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen WWF Suomesta STT:lle.

Tolvasen mukaan ongelmana on myös, että susikannan geneettinen monimuotoisuus on pienenemässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi autoa tuhoutui täysin tulipalossa Lieksassa – palopaikalta pakeni pikkupoika kovaa vauhtia toiseen suuntaan

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    6. 6

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    7. 7

      Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – Pelastuslaitos varoittaa: Savu on terveydelle haitallista, sulkekaa ikkunat

    8. 8

      Helpotus närästykseen voi löytyä lautaselta – kokeile näitä, kun oireet iskevät

    9. 9

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    10. 10

      Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi autoa tuhoutui täysin tulipalossa Lieksassa – palopaikalta pakeni pikkupoika kovaa vauhtia toiseen suuntaan

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    6. Näytä lisää