Sami, Samuli

Kotimaa

Uutta tietoa onnettomuudesta: Laukaan maneesi romahti kerralla

Julkaistu:

Laukaan turmamaneesin katto romahti kerralla kokonaan. Tämä on käynyt ilmi viikonloppuna Onnettomuustutkintakeskuksen selvityksissä.
– Silminnäkijöiden kertoman perusteella hallin yläosasta on kuulunut jonkinlainen ääni, ja sitten koko katto on tullut kerralla alas. Meillä ei ole vielä tiedossa romahduksen alkupaikkaa, kertoi johtava tutkija Kai Valonen lauantaina.

Hänen mukaansa Onnettomuustutkintakeskuksen on määrä saada romahtaneen maneesin paikkatutkinta valmiiksi maanantaina.

– Joitakin asioita meidän pitää kuitenkin jättää selvitettäväksi purkutyön yhteyteen. Emme pääse näkemään niitä kohtia ennen kuin esimerkiksi päätyjä kohotetaan nostureilla.

Valosen mukaan tutkimuksissa on käynyt ilmi, että Laukaan onnettomuudella on yhteneväisyyksiä aiempaan Liedon halliromahdukseen. Johtava tutkija muistuttaa, että ympäristöministeriö vastaa romahdusturmien ennaltaehkäisystä maamme muissa vastaavissa halleissa.

Vastuukysymykset vaikeita

Suomessa on sattunut 2000-luvulla useita vaarallisia kattojen romahduksia. Yleensä niistä on selvitty ilman vakavia henkilövahinkoja.

– Oikeudessa kattoturmia on käsitelty hyvin harvoin ja lähinnä vahingonkorvausjuttuina, sanoo rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.

Tolvasen mukaan vastuukysymykset ovat usein hyvin monimutkaisia.

Periaatteessa vastuuseen voi joutua suunnittelija, rakentaja, kiinteistönomistaja sekä valvontaviranomaiset. Viranomaisten kohdalla kyse voi olla esimerkiksi tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomista, jos tarkastuksia ei ole suoritettu asianmukaisesti.

– Näiden kaikkien osalta vastuita on tarkasteltu, kun juttuja on joskus oikeudessa ollut. Lähinnä ne ovat olleet esillä korvauskysymyksinä, jolloin on kiistelty siitä, kenen vakuutusyhtiö maksaa, sanoo Tolvanen.

Kattojen romahtamiset voivat johtua suunnitteluvirheestä, rakentamisen virheistä tai rakenteiden väsymisestä. Halli voi olla alun perin oikein suunniteltu ja rakennettu, mutta jossakin vaiheessa se ei enää kestäkään, kun takana on riittävä määrä runsaslumisia talvia ja kovaa tuulikuormitusta.

– Vaikutusta voi olla myös ohikulkevalla raskaalla liikenteellä, jos se tärisyttää rakennusta. Tällaiset vastuukysymykset ovat hyvin hankalia selvittää, toteaa Tolvanen.

Laukaan onnettomuudessa kuoli kymmenvuotias tyttö. Onnettomuutta tutkivat sekä Onnettomuustutkintakeskus että poliisi. Poliisi on kertonut selvittävänsä vastuukysymykset sen jälkeen, kun onnettomuuden syyt ovat selvillä.

– Syystä on oltava jonkinlainen selvyys ennen kuin poliisi voi esitutkinnan aloittaa. Aina on olemassa sekin mahdollisuus, että kyseessä on onnettomuus eikä laiminlyöntejä ole tapahtunut kenenkään kohdalla, sanoo Tolvanen.

Periaatteessa kysymykseen voi tulla useita erilaisia rikosnimikkeitä.
– Vammantuottamus on asianomistajarikos, mutta kuolemantuottamus on aina virallisen syytteen alainen asia. Myös virkarikokset ovat aina virallisen syytteen alaisia, sanoo Tolvanen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    5. 5

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    6. 6

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    7. 7

      NHL-pelaajan sydän pysähtyi vain hetki ennen ottelua, ura päättyi 26-vuotiaana – seura kunnioittaa nyt upealla eleellä

    8. 8

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    9. 9

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    10. 10

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    8. 8

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    5. 5

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    6. Näytä lisää