Urpo

Kotimaa

Valikko

Marskin kuolinnaamiolla kolme sijoitusvaihtoehtoa - nyt nähtävillä

Julkaistu:

Lahdesta omakotitalon ullakolta löytynyt Marskin kipsinen kuolinnaamio on aito ja ainoa, uskoo Antiikkikeskus Fasetin omistajiin kuuluva Janne Ylönen.
Mannerheim kuoli Sveitsissä ja kuolinnaamion otti sveitsiläinen taiteilija Milo Martin kuolinpäivänä. Myöhemmin naamiosta otettiin kolme pronssivalua.

- Missään ei ole talletettuna toista kuolinnaamiota. Jos olisi, olisin siitä saanut melko varmasti tällä viikolla tiedon.

- Uskon, että kyse on nimenomaan alkuperäisestä sveitsiläisen kuvanveistäjän ottamasta naamiosta, Ylönen sanoo.

Kuolinnaamio on lauantaista lähtien kuukauden ajan esillä antiikkikeskuksen tiloissa Hollolan Salpakankaalla. Sitä kansa voi käydä ihastelemassa ilmaiseksi.

Ylösen mukaan vielä ei ole päätetty kuolinnaamion tulevasta sijoituspaikasta. Hänen mukaansa on olemassa kolme vaihtoehtoa, jotka ovat johonkin museoon sijoittaminen, myynti yksityiselle keräilijälle tai naamion huutokauppaaminen.

- Kahdesta museosta on otettu tällä viikolla yhteyttä. Ensi viikolla toisen kanssa on neuvottelut, Ylönen sanoo, mutta jättää kertomatta mistä museoista on kyse.

Kuolinaamio löytyi lahtelaisen perikunnan omakotitalon ullakolla pahvilaatikosta, jossa se oli ollut unohdettuna yli 50 vuotta.

Talon omisti taidevalaja, joka osallistui Mannerheimin ratsastajapatsaan valutyöhön 1959, kun Lahteen pystytettiin kuvanveistäjä Veikko Leppäsen tekemä ratsastajapatsas.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston arkkua kannetaan ulos Tuomiokirkosta Narvan marssin tahdissa

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      He kantavat presidentti Koiviston arkkua

    5. 5

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    6. 6

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston arkkua kannetaan ulos Tuomiokirkosta

    7. 7

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Kimi Räikkönen sai sakot Monacossa – ei tunnu missään

    10. 10

      Veteraanin iltahuuto kaikui Tuomiokirkossa – hautajaisvieraat pyyhkivät liikuttuneina silmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston arkkua kannetaan ulos Tuomiokirkosta

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston arkkua kannetaan ulos Tuomiokirkosta Narvan marssin tahdissa

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      He kantavat presidentti Koiviston arkkua

    5. 5

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    6. Näytä lisää