Atso

Kotimaa

Yritti rauhoitella riehujaa - puukonisku pysäytti sydämen

Julkaistu:

Espoolaismies iski hevosenpääpuukolla sydämeen häntä rauhoittelemaan tullutta miestä.
Isku pysäytti uhrin sydämen. Ilman hätäleikkausta uhri olisi menehtynyt.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi 30-vuotiaan espoolaismiehen tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi ja viideksi kuukaudeksi vankilaan. Helsingin hovioikeus ei muuttanut tuomiota.

Espoolaismies kiisti oikeudessa puukotuksen. Hän sanoi ainoastaan potkaisseensa uhria päähän ”tappelutilanteessa” ja ottaneensa puukon haltuunsa ”pelottelutarkoituksessa”. Espoolaismiehen mukaan hän oli vielä mahdollisesti tönäissyt uhria. Espoolaismies kertoi juoneensa alkuiltana olutta ja siideriä sekä ottaneensa muutaman Diapamin.

Oikeuden mukaan ei jäänyt järkevää epäilyä siitä, että puukottaja olisi ollut joku muu kuin espoolaismies. Puukotus tapahtui oikeuden mukaan tönäisyn yhteydessä niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt nähdä sitä.

Poliisi löysi puukon espoolaismiehen seurueen auton etuistuimen alta. Hevosenpääpuukossa oli uhrin verta.

Espoolaismies joutuu maksamaan uhrille erilaisia korvauksia 13000 euroa. Teon jälkeen uhri kärsi kovista kivuista ja kuolemanpelosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Ilmakiväärillä sydämeen miestä ampuneelle lähes 10 vuotta vankeutta

    4. 4

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    5. 5

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    6. 6

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    7. 7

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    8. 8

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    9. 9

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    10. 10

      Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Ilmakiväärillä sydämeen miestä ampuneelle lähes 10 vuotta vankeutta

    4. 4

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    5. 5

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    6. Näytä lisää