Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Viisi kuntaa joutumassa pakkoliitoslistalle - nimiä ei ole vielä kerrottu

Julkaistu:

Hallituksen kaavailema pakkoliitospykälä koskisi viime vuoden tilinpäätöstietojen perusteella viittä kuntaa.
Kuntien nimiä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen, mutta niiden joukossa on neljä vanhaa ja yksi uusi kriisikunta.

Kriisiytymisvaarassa olevien kuntien määrän arvioidaan pysyvän noin 40:ssä.

Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisemien ennakkotietojen perusteella kuntien talous näyttää olevan pelättyä heikommassa kunnossa.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen painottaa, että ennen pakkoliitosta kriisikunnilla pitäisi olla mahdollisuus tarttua liitosselvitykseen itse. Kriisikuntien pakkoliitokset kuitenkin hyväksytään, jos kunta ei löydä kumppaneita tai ei onnistu talouden tervehdyttämisessä.

– Kansalaisilla pitää olla yhtäläiset oikeudet peruspalveluihin. Pakkoliitos pitää tehdä, jos palvelut vaarantuvat.

Kunnat julkaisevat viime vuoden tilinpäätöksensä maaliskuussa, jolloin myös kriisikuntien nimet selviävät.

Yritysten verosuunnittelu huolestuttaa

Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate putosi viime vuonna edellisvuoteen verrattuna noin 800 miljoonaa 1,7 miljardiin euroon.

– Tämä on viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen surkein tulos. Tulos yllätti negatiivisuudellaan meidät kaikki, Kietäväinen kuvaa.

Kuntatalous ei hänen mukaansa kestä hallituksen lähivuosille päättämiä valtionosuusleikkauksia.

Kuntien menot jatkoivat viime vuonna noin viiden prosentin kasvussa muun muassa väestön ikääntymisen takia. Samalla kuntien yhteisöverotuloista hävisi lähes kolmannes. Yhtenä isona syynä verotulojen pudotukseen on Kietäväisen mukaan se, että eräs monikansallinen yritys järjesteli uudelleen verotustaan.

– Kuntien peruspalveluiden rahoituksen kannalta on aito uhka, että isot monikansalliset yritykset ryhtyvät järjestelemään verotustaan, Kietäväinen varoittaa.

Kaikkein riippuvaisimpia yhteisöverotuloista ovat isot kaupungit. Vuosikate painuikin erityisesti 40000–100000 asukkaan kunnissa, mutta myös alle 6000 asukkaan kunnissa.

Kunnilla ja kuntayhtymillä on lainaa yhteensä noin 14 miljardia euroa. Lainakanta kasvoi viime vuonna noin 13 prosenttia edellisestä vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    7. 7

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    10. 10

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. Näytä lisää