Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Päätoimittaja hautajaisten välikohtauksesta: ”Journalistien uhkailu aina vakava asia”

Julkaistu:

STT:n vastaava päätoimittaja pitää Joensuussa tapahtunutta kuvaajien uhkailua vakavana asiana.
 Päätoimittaja, toimitusjohtaja Mika Petterssonin mukaan kuvaajilla on oikeus kuvata julkisella paikalla kenenkään häiritsemättä heidän työtään.

- Jos journalistin estelyä tapahtuu missä tahansa, niin kyse on viime kädessä sananvapausasiasta, Pettersson sanoo.

Uudenvuodenyönä ammutun miehen hautajaiset alkoivat kahnauksella puolenpäivän jälkeen. Kuvaajat olivat kirkon lähellä, koska hautajaisiin odotettiin poliisin mukaan runsaasti moottoripyöräjengiläisiä. Muutama hautajaisvieraista lähestyi kuvaajia ja alkoi uhkailla. Kuvaajiin ei käyty käsiksi.

Miehet ottivat yhdeltä kuvaajalta muistikortit ja antoivat kameran takaisin. Toisen kuvaajan kameran miehet heittivät lumihankeen. Kuvaaja kertoi asiasta paikalla olleille poliiseille, jotka kertoivat, että asiasta voi tehdä rikosilmoituksen.

Myöhemmin poliisi luonnehti tiedotteessaan kahnausta pieneksi välikohtaukseksi. Mika Pettersson pitää muotoilua erikoisena.

- Luulisi, että viranomainen ymmärtää sen, että journalistin työrauha pitää turvata.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    2. 2

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    5. 5

      Lahden MM-kisoista rumat tappiot – näin hurjia lukuja kerrotaan torstaina

    6. 6

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    7. 7

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    8. 8

      Kolmikon ryypiskely riistäytyi käsistä – mies pisti kaverinsa nippusiteisiin, ampui varsijousella poliisien lähelle

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Ylen toimitusjohtaja Kivinen: Nämä asiat olivat Jääskeläiselle vaikeita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    10. 10

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    2. 2

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    5. 5

      Lahden MM-kisoista rumat tappiot – näin hurjia lukuja kerrotaan torstaina

    6. Näytä lisää