Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Hyvinkään ampuminen: Tämä paljastui mielentilatutkimuksessa

Hyvinkään ampujalle Eero Hiltuselle tehdyn mielentilatutkimuksen sisältöä paljastettiin tiistaina Hyvinkään käräjäoikeudessa.
Hiltusen asianajaja Olli Etelämäki valotti käräjäoikeudelle joitakin keskeisiä havaintoja, joita mielentilatutkimuksessa tehtiin.

Tutkimus ja siitä annettu lausunto on julistettu salaisiksi, mutta Etelämäki kertoi löydöksistä julkisesti Hiltusen ja käräjäoikeuden luvalla.

Puolustus lähtee siitä, että teko ei ollut vakaasti harkittu. Etelämäen mukaan tätä arvioitaessa pitää ottaa huomioon myös syytetyn henkilökohtaiset ominaisuudet.

- Hiltusen persoonallisuuden rakenne on ikäistään kypsymättömämpi. Murrosiän kehitys on ollut viivästynyt. Hänellä ei ole riittäviä keinoja käsitellä omia hankalia tunteita. Hänellä on todettu yllykkeiden hallinnan puuttumista, Etelämäki kertoi oikeuspsykiatrien havainnoista.

- Hänellä on todellisuuden tajun pettämistä voimakkaiden tunteiden yhteydessä ja pakkoajatuksen tyyppinen pakkohäiriö. Hän on ajatellut tappamista pakonomaisesti.

Etelämäen mukaan kaikki nämä piirteet sopivat hyvin Hiltusen tekoon, jossa tämä ei päässyt tappamisen ajatuksesta eroon hävittyään leikkimieliseksi tarkoitetun painimatsin.

- Kypsymättömyyttä, viivästystä, yllykkeiden hallinnan puuttumista. Miten näillä ominaisuuksilla varustettu henkilö kykenee vakaaseen harkintaan, Etelämäki kysyi.

Hiltunen on myöntänyt ampumiset tappoina ja tapon yrityksinä. Vakaan harkinnan ohella puolustus kiistää erityisen raakuuden ja julmuuden.

- Siinä on ammuttu yksi laukaus yhtä uhria kohden, Etelämäki sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. 6

      Kammottava taklaus järkyttää jalkapallomaailmaa – kuvat valioliigatähdestä rajua katsottavaa

    7. 7

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    8. 8

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    9. 9

      IS seuraa: TPS hurjana kotonaan, Jyväskylässä kolme pikamaalia

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. Näytä lisää