Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Liivijengiläiset uhkasivat sormien katkomisella

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut useita liivijengiläisiä vankilaan kiristysjutussa. Tuomion mukaan he olivat kiristäneet uhrilta suojelurahaa ja perusteetonta velkaa.
Käräjäoikeuden mukaan teot liittyivät mahdollisesti uhrin eroamiseen eräästä liivijengistä. Mies hakattiin päivä sen jälkeen kun hänen silloinen naisystävänsä oli palauttanut miehen jengiliivit White Legion -ryhmän johtajalle.

Muutaman viikon päästä uhrilta vaadittiin suojelurahaa, vaikka hän ei suojelua ollut tilannut. Rahaa kiristettiin myös uhrin tuttavalta, joka oli myös aiemmin kuulunut White Legion -ryhmään.

Kiristäjät vaativat ensin 8 000 euroa ja myöhemmin 20 000 euroa ja sen koroiksi 10 000 euron arvoista BMW-henkilöautoa.

Käräjäoikeuden mukaan miehen henkeä uhattiin ja rahaa kiristettiin useita kertoja. Kaksi tuomituista pakotti uhrin päästämään heidät kotiinsa keskellä yötä. Asunnossa toinen heistä uhkasi uhria tappamisella.

Toisella kertaa osa tuomituista oli hakenut uhrin ravintolasta ja vienyt hänet pankkiautomaatille nostamaan rahaa. Uhrille myös soiteltiin ja tekstailtiin.

Uhrin tuttavaa uhattiin hänen kertomansa mukaan muun muassa sormien leikkaamisella. Kiristys kesti joulukuusta 2011 marraskuun alkuun 2012. Rikokset tehtiin Vantaalla ja Helsingissä.
 
Oikeus: Uhkaa luotiin jengien maineella

Yhdeksän miestä tuomittiin vankilaan eripituisiksi ajoiksi. Pisin vankeustuomio oli kolme vuotta, joka tuomittiin 46-vuotiaalle Antti Rainer Velolle. Lisäksi yksi mies sai ehdollista vankeutta.

Tuomituista viisi kuuluu joko Helvetin enkelit - tai United Brotherhood -jengeihin. Lisäksi yksi oli niin sanottu hangaround-jäsen.

Oikeus kovensi heidän rangaistuksiaan, koska oikeuden mukaan he tekivät rikokset järjestäytyneen ryhmän jäseninä. Oikeus katsoi, että tuomitut loivat uhkaa käyttämällä hyväksi jengien mainetta.

Osa tuomittiin törkeästä kiristyksestä, osa törkeän kiristyksen yrityksestä ja yksi avunannosta törkeään kiristykseen. Tuomitut pääosin kiistivät syytteet.

Lisäksi joidenkin katsottiin syyllistyneen törkeään kotirauhan rikkomiseen, vapaudenriistoon sekä huumausaine- ja ampuma-aserikoksiin. Heiltä löytyi kotietsinnässä huumausaineita ja luvattomia aseita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    3. 3

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    4. 4

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. 6

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    7. 7

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    8. 8

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    9. 9

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    10. 10

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    3. 3

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    4. 4

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. Näytä lisää