Ritva

Kotimaa

Valikko

"Tahdon" - Sillä ehdolla, ettei tarvitse ottaa lainaa

Julkaistu:

Ensi kesän hääjuhlien valmistelut käyvät jo kuumana ja moni pariskunta kävi hakemassa viime hetken ideoita Helsingin Mennään naimisiin -messuilta.
Suomessa solmitaan vuosittain noin 30 000 avioliittoa. Useimmiten avioon astellaan juhlavasti vähintään sukulaisten edessä. Jotkut pariskunnat ottavat hääjuhlia varten jopa pankista lainaa.

Kotkalaiset Kaisu Jaatinen, 27, ja Esa Kiiski, 29, kertovat tehneensä asiat päinvastoin kuin useimmat naimisiin aikovat pariskunnat.

- Meillä oli ensin talo, lapset, koira ja farmariauto ja häät vasta sen jälkeen, naurahti Jaatinen lauantaina Helsingissä Mennään naimisiin -häämessuilla Wanhassa satamassa.

11 vuotta yhtä pitänyt pariskunta menee naimisiin ensi kesänä heinäkuun 13. päivänä. Häät järjestetään sukutilalla Pyhtäällä. Häihin on tarkoitus kutsua noin 110 vierasta. Budjetti on tarkoitus pitää kurissa, noin 7 000 eurossa.

- Sanoin, että sillä ehdolla järjestetään häät, ettei tarvitse ottaa niitä varten lainaa, Jaatinen sanoo.

Naimisiin.info-sivustolla noin sadan hengen häiden budjetiksi on malliesimerkkinä laskettu yli 18 000 euroa. Mukana laskuissa ovat tosin myös esimerkiksi häämatka, kaasojen, bestmanien ja parin isien pukujen vuokrat. Suurin kuluerä häissä ovat ruoka- ja juomatarjoilut.

- Sellainen mutu-tuntuma minulla on, että vielä järjestetään isoja häitä, sanoo lauantaina häämessuilla Nordean kopilla päivystänyt myyntipäällikkö Pirjo Tuomala-Vilja.

IS TV kävi lauantaina Mennään naimisiin -häämessuilla kysymässä ensi kesänä avioon astuvilta minkälaisella budjetilla pääsee naimisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    3. 3

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    4. 4

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    8. 8

      Australialaisstrippari harrasti ryhmäseksiä Mel B:n ja tämän ex-miehen kanssa – kertoo intiimejä yksityiskohtia lemmenyöstä

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    10. 10

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    3. 3

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    4. 4

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. Näytä lisää