Akseli

Kotimaa

Valikko

Mies tempaisi Viking Lotosta 780 000€ – vaimon kritiikki loppui heti

Vantaalaismiehen suuri Viking Lotto –voitto sulki pelaamista kritisoineen vaimon suun.
Vantaalaismies oli pelannut Lottoa ja sittemmin Viking Lottoa ja Eurojackpotia niin pitkään, että vaikka toivo voitosta oli toki olemassa, usko siihen ei ollut enää kovin vahva.

- Sitä pelaa ja toivoo, mutta ei enää oikeastaan odota voittavansa. Siksi onnittelusoitto oli täydellinen yllätys. Olin töissä kun se tuli. Työkaveri istui vastapäätä, joten oli vain yritettävä pitää naama peruslukemilla, muistelee voittaja Veikkauksen tiedotteessa.

Kasvoja oli vaikea pitää peruslukemilla, kun puhelimeen kolahti riemuviesti: miehen Viking Lotto -rivissä oli täysosuma, ja voittosumma ainoalle kuusi oikein –tulokselle oli runsaat 780 000 euroa.

Tultuaan iltayhdeksältä kotiin mies oli jo valmis pieneen leikinlaskuun; hän ilmoitti vaimolleen tuoneensa tälle töitä.

- Vaimo toimii sellaisella alalla, että sijoittaminen on hänelle tuttua. Hän oli joskus kyseenalaistanut rahapelien järkevyyden, mutta kritiikki loppui kyllä tuohon voittoon, mies myhäilee.

Auto menossa heti vaihtoon

Pariskunta on vielä aktiivisessa työiässä, mutta lapset ovat jo lähteneet pois kotoa.

- Töitä en lopeta, eikä vaimokaan jää kotirouvaksi. Mutta aikanaan voi sitten pohtia eläkkeelle jäämistä hieman aikaisemmin, jos siltä tuntuu. Tietynlaista turvallisuutta voitto tuo tällaisina aikoina, jolloin mikään ei tunnu olevan ihan varmaa, mies pohtii.

Osansa voitosta saavat lapset, kuten myös edellinen sukupolvi.

- Lasten ja heidän isovanhempiensa elämää voi nyt vapaammin helpottaa erilaisilla pikkujutuilla, kertoo voittaja.

Asuntoa ja autoa voittajalla ei ole tarkoitus sännätä vaihtamaan, ne kun ovat mieluisia nykyisellään.

- No, autonvaihtohan on aina käynnissä, joten katsotaan miten siinä käy. Olisi se varmaan jossakin vaiheessa vaihtunut ilman voittoakin.

Lomasuunnitelmille voitto antaa vapautta, mutta rajoittavana tekijöinä ovat lyhyehköt lomat.

- Ehkäpä teen matkan jääkiekon MM-kisoihin, mies pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. 6

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    7. 7

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    10. 10

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. Näytä lisää