Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Turun telakan tulevaisuus on STX:n mukaan vaakalaudalla

Julkaistu:

Telakkayhtiö STX:n omistaman Turun telakan tulevaisuus on vaakalaudalla.
STX:n varapääjohtaja Jeff Roh toivoi perjantaina Kauppalehden haastattelussa Suomen valtiolta sijoitusta Turun telakkaan. Valtion sijoitus turvaisi hänen mukaansa risteilijöiden jatkorakentamisen Turussa.

–Emme pysty myymään STX Finlandin osakkeita sijoittajille. Silloin valtio jää ainoaksi vaihtoehdoksi osakkaana tai sijoittajana, Roh sanoi.

Hän myönsi, ettei Turun ja Rauman telakat omistavan STX Finlandin myynti onnistu. Telakat ovat viidessä vuodessa tehneet 180 miljoonaa euroa tappiota.

Maailman telakkateollisuuden kriisi on iskenyt voimalla Suomen telakoihin ja niiden omistajaan. Laivanrakennuksen ylikapasiteetin kasvu ja finanssikriisi leikkasivat tilauksia ja kovensivat kilpailua entisestään. Maailman telakat saivat alkuvuonna vähiten tilauksia vuosikymmeneen.

Ylikapasiteetti ja heikko kannattavuus ovat ajaneet risteilyalusmarkkinoita hallinneet Euroopan telakat ahtaalle. Ongelmia pahentaa telakoiden huono taloudellinen tilanne. Niiden kannattavuus on arvonlisäyksellä mitattuna selvästi muuta teollisuutta heikompi – ja tulos surkea.

Uudet haastajat nousevat Aasiasta

Euroopan osuus maailman telakkateollisuudesta on vuosikymmenessä romahtanut vain pariin prosenttiin. Euroopan suuret telakat ovat kuitenkin hallinneet risteilyalusten markkinoita. Risteilyalussektori on käytännössä Euroopan telakkateollisuuden merkittävin jäljellä oleva osa.

Maailman risteilyalustilausten määrä on vaihdellut puolen kymmenen ja reilun tusinan aluksen välillä vuodessa. Toistaiseksi eurooppalaiset rakentajat ovat pystyneet pitämään asemansa, koska risteilyalusten rakentaminen on vaativaa ja edellyttää pitkiä, osaavia alihankintaketjuja. Euroopan telakoiden kapasiteetti riittää enemmän kuin hyvin kysynnän kattamiseksi.

Aasialaiset telakat tavoittelevat kuitenkin uudemman kerran jalansijaa markkinoilla. Kilpailun kiristymisestä kertovat sekä ensimmäinen kiinalainen risteilyalushanke että Mitsubishi Heavy Industriesin saama Carnivalin kahden risteilijän tilaus. Markkinoille pyrkii myös asuntoristeilyalusta kehittävä Samsung Heavy Industries.

Kolme suurta rakentajaa

Risteilyalusten markkinoita hallitsevat STX Europe, Italian valtion telakkayhtiö Fincantieri ja saksalainen perheyhtiö Meyer Werft. Ranskan valtio omistaa kolmanneksen STX:n Ranskan yksiköstä.

Presidentti Nicolas Sarkozy ja talousministeri Christine Lagarde toimivat aktiivisesti St Nazairen telakan pelastamiseksi kriisistä muutama vuosi sitten.

Ranskan valtion omistajan rooli oli avainasemassa myös, kuin Turun telakka menetti joulukuussa noin miljardin euron arvoisen kolmannen Oasis-luokan risteilyaluksen tilauksen STX:n Ranskan telakalle parempien rahoitusehtojen takia. Rahoituksen yksityiskohtia ja tilauksen hintaa ei ole kerrottu julkisuuteen.

STX Europen tilauskanta oli toisen neljänneksen päättyessä yhdeksän alusta. Turussa oli vuoden lopussa tilauksessa kaksi risteilyalusta TUI Cruisesille. St Nazairen telakalla oli ennen joulukuun lopussa tilattua Oasis-luokan alusta kirjoissaan kahden risteilyaluksen ja kahden helikopteritukialuksen tilaukset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    2. 2

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    6. 6

      Postikorttimainen paratiisisaari löytyy aivan naapurista – täältä ei halua lähteä pois!

    7. 7

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    8. 8

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    9. 9

      Kelly Osbournelta lirahti pissat housuihin keskellä New Yorkia – pimahti Starbucksille: ”Työntekijänne syytä”

    10. 10

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    5. 5

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    6. 6

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    9. 9

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    2. 2

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    6. Näytä lisää