Akseli

Kotimaa

Valikko

Teillä tulvii paikoin poikkeuksellisen paljon sulamisvesiä

Maanteillä on lauhtuneen sään ja sateiden takia paikoitellen poikkeuksellisen paljon vettä.
Sulamisvedet ovat tulvineet teille ja muodostaneet suuria lätäköitä muun muassa Uudellamaalla ja Turussa.

Veden lisäksi erityisesti pikkuteillä ongelmia aiheuttaa polanne eli pakkautunut lumi, joka on sulanut paksuksi sohjoksi tielle.

Liikennevirastosta kerrotaan, että tielle tulvineesta vedestä on tehty vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon ilmoituksia. Viraston tiedossa ei ole, että sulamisvedet olisivat aiheuttaneet vakavia liikenneonnettomuuksia.

Ajokelejä kurjistaneen lauhan sään ennustetaan muuttuvan kylmemmäksi loppuviikosta. Ilmatieteen laitos arvioi, että sää kylmenee jo torstaina pakkasen puolelle koko maassa aivan eteläisintä rannikkoa lukuun ottamatta. Torstaista lähtien sään ennustetaan myös poutaantuvan koko maassa. Viikonloppuna pakkasasteita mitattaneen jo viidestä viiteentoista.

Räntäsateita ei seuraavien viiden vuorokauden aikana ole Ilmatieteen laitoksen mukaan odotettavissa.

Helsingin lätäköt jo kutistumassa

Keskiviikkona ajokeli oli yhä huono Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen sekä sohjoisten tai jäisten teiden takia.

Keskiviikkona tielle nousseesta vedestä annettiin Uudellamaalla kaksi ilmoitusta, Vihdintiellä Askistossa sekä vanhalla Lahdentiellä. Myös Turun alueella annettiin muutamia paikallisia varoituksia tielle nousseesta vedestä. Kemiönsaarella tie 183 oli tuntien ajan osin suljettu liikenteeltä sulamisvetten takia.

Alkuviikosta autoilijoita varoitettiin vesilätäköistä erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä tilanne on Helsingin tieliikennekeskuksen mukaan kuitenkin jo helpottamaan päin, eikä voimassa ole erityisiä varoituksia.

Pyhien jälkeen kaduille noussutta vettä on päästy poistamaan taas täydellä miehityksellä. Helpotusta on tuonut myös sään kylmeneminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    7. 7

      Sisäministeriön ylijohtaja ihmettelee: Antoivatko poliitikot turhaa toivoa turvapaikanhakijoille?

    8. 8

      Nuorukainen yritti hurmata seuralaisensa – hyppäsi krokotiileja kuhisevaan jokeen

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    6. Näytä lisää