Heidi

Kotimaa

Pelätty kuvio toteutui: Miljarditilaus lipsui ulos Suomesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Telakkayhtiö STX Finlandin havittelemassa risteilijätilauksessa kävi juuri kuten pelättiin: tilaus karkasi suomalaiselta rakentajalta. Meriteollisuus ry laski taustamuistiossaan, että risteilijätilaus olisi tuonut 500 miljoonan euron palkkatulot.
Miljardin arvoinen, maailman suurimpiin kuuluva loistoristeilijä rakennetaan Ranskassa.

STX Europe ilmoitti myöhään torstai-iltana lehdistötiedotteessaan, että STX France on kirjoittanut sopimuksen Oasis-luokan loistoristeilijän rakentamisesta amerikkalaiselle Royal Caribbean International -varustamolle.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta ilmoitti viime viikolla evänneensä STX Finlandilta 50 miljoonan euron lainan, jolla yhtiön olisi pitänyt turvata luksusristeilijän rakentaminen Turun telakalle. Turussa on rakennettu kaksi aikaisempaa Oasis-luokan risteilijää.

Ministerivaliokunnan mukaan alustilaukselle olisi voitu myöntää maksimaalinen 28,3 miljoonan euron innovaatiotuki. 50 miljoonan euron avustus olisi ollut toteutuessaan suurin koskaan yksittäisen aluksen rakentamiseen myönnetty tuki.

Meriteollisuus ry laski taustamuistiossaan, että risteilijätilaus olisi tuonut 500 miljoonan euron palkkatulot ja 160 miljoonan euron verotuotot. Vuoteen 2016 asti kestävän risteilijähankkeen työllisyysvaikutus olisi ollut laskelmien mukaan noin 12000 miestyövuotta.

Yhdistyksen mukaan hankkeesta 70 prosenttia olisi tehty telakan ulkopuolisissa pk-yrityksissä. Tilauksen uskottiin vahvistavan yhteensä 900 yrityksen kilpailukykyä.

Tiedotteessaan STX France kertoo, että 361 metrin pituinen ja 66 metrin levyinen risteilijä on yksi suurimmista koskaan Saint-Nazairen paikkakunnalla rakennetuista risteilijöistä.

Royal Caribbean -varustamon Richard D. Fain kertoo tiedotteessa, että risteilijän suunnittelu alkaa tammikuussa 2013 ja tuotanto saman vuoden syyskuussa. Laivan on arvioitu valmistuvan vuoden 2016 puolivälissä.

"Vapaavuori tappoi telakkateollisuuden"

Perjantaiaamuna useat tahot kommentoivat käännettä. Vuorineuvos, entinen telakkapomo Martin Saarikangas totesi Ylelle, että elinkeinoministeri Jan Vapaavuori "saattaa jäädä historiaan miehenä joka tappoi telakkateollisuuden Suomesta". Lue lisää täältä.

STX Finlandin varapääluottamusmies antoi puolestaan IS:lle huomattavasti lyhyemmän kommentin: "V**tuttaa". Lue lisää täältä.

Tästä on kyse

– STX Finland halusi valtiolta 50 miljoonan euron käyttöpääomalainan risteilijätilauksen saamiseksi Turkuun. Käyttöpääomarahoitusta tarvitaan jokapäiväisen toiminnan pyörittämiseen.

– Hallitus ei myöntänyt lainaa vaan runsaan 28 miljoonan euron innovaatiotuen, jos tilaus olisi toteutunut. Lisäksi Finnvera olisi taannut tilausta.

– Etujärjestöt haukkuivat tuoreeltaan hallituksen päätöksen. Telakan pääluottamusmiehen mukaan päätös ennakoi Turulle ikävää ratkaisua.

– Nyt rakennettavan laivan hinta-arvio on ollut noin miljardi euroa.

– Royal Caribbean -varustamon kaksi aiempaa Oasis-luokan risteilijää tehtiin Turussa. Aiemmat risteilijät toivat telakalle noin 12000 henkilötyövuotta.

STT.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Anna-Kristiina emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    3. 3

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus Punkaharjulla on ohi

    7. 7

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    8. 8

      Poliisi tutkii: Koira sai oireita myrkystä – pistikö joku myrkkysyötin tienvarteen?

    9. 9

      Rakastunut Marja Hintikka hehkuttaa juontajamiestään – onnellinen pari juhlii sokerihääpäiväänsä Hangossa: ”Kohti ääretöntä ja sen yli”

    10. 10

      Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus Punkaharjulla on ohi

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    10. 10

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Anna-Kristiina emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    3. 3

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää