Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Verkkokommentti: Keskusta tyrii mahdollisuutensa

Julkaistu:

Keskustasta uhkaa tulla hallituksen apupuolue vaalikauden loppuajaksi, kirjoittaa toimituspäällikkö Timo Paunonen.
Helsingin Sanomien lauantaisen gallupin perusteella keskusta on nyt tukevasti kolmanneksi suurin puolue, heti kokoomuksen ja Sdp:n perässä.
 
Aallonpohjasta on noustu haastamaan hallituspuolueita - kiitos hyvin menneiden kuntavaalien.
 
Nyt tietysti luulisi, että puolue lyö lisää pökköä pesään; haastaa hallitusta, kiertää kenttää ja valmistautuu rökälevoittoon kahden vuoden päästä eduskuntavaaleissa. Lisäksi puolueelle tarjotaan tarjottimella hyviä vaaliaseita: hallitus sekoilee kuntauudistuksessaan, vanhushoitolaki jäi torsoksi ja talouspolitiikassa on luvassa vain huonoja uutisia. Hallituksen sisäisen yhteistyökin rakoilee.
 
Mutta miten toimii keskusta?
 
Puheenjohtaja Juha Sipilä puhui jo viikolla laajasta yhteistyöstä ja siitä, että hallitus voi jatkaa koko vaalikauden, itse asiassa se olisi toivottavaa. Eduskunnassa keskusta pelasi yhdessä hallituksen kanssa perussuomalaisia vastaan, kun salissa päätettiin äänestysjärjestyksistä perjantaina. Perussuomalaisilta vietiin keino viivyttää eduskunnan työskentelyä.
 
Ei kuulosta ärhäkkäältä oppositiopolitiikalta.
 
Kyllä kai oppositiopuolueen pitää kammeta hallitusta nurin eikä pitää sitä pystyssä.
 
Mistä on kyse?
 
No siitä, että keskustan johdon hallitusnälkä on suurempaa kuin kuviteltiinkaan. Sen takia Suomessa eletään historiallista tilannetta: kuuden puolueen hallitus, jota tukee apupuolue oppositiosta. Eli on syntynyt asetelma perussuomalaiset vastaan muut.
 
Asetelma voi kostautua keskustalle eduskuntavaaleissa. Vastavoimien puutteessa protestiäänet kanavoituvat perussuomalaisille - ja taas keskusta jää nuolemaan näppejään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    2. 2

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    3. 3

      Sani rakastui 17 vuotta nuorempaan mieheen: ”Ikä ei ole ongelma”

    4. 4

      Syöpäkroonikko Leena, 39, elää kolmen kuukauden sykleissä: ”Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen poikaani”

    5. 5

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    6. 6

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Lewis Hamilton avautui painajaismaisista ongelmistaan – ”Siinä ei ole järkeä”

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Kesän parhaat festarimekot ovat tässä – 7 mekkoa, etkä muuta tarvitse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    8. 8

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    9. 9

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    10. 10

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    2. 2

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    3. 3

      Sani rakastui 17 vuotta nuorempaan mieheen: ”Ikä ei ole ongelma”

    4. 4

      Syöpäkroonikko Leena, 39, elää kolmen kuukauden sykleissä: ”Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen poikaani”

    5. 5

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    6. Näytä lisää