Mervi

Kotimaa

ESS: Nuori nainen hakattiin pahoin - syynä vasikointi

Julkaistu:

Lokakuussa lahdessa sattunutta pahoinpitelytapausta käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Kahta nuorta miestä syytettiin käräjäoikeudessa 18-vuotiaan naisen törkeästä pahoinpitelystä.

Pahoinpitely sattui Lahden Tonttilan ostoskeskuksen takana sijaitsevassa metsikössä lokakuun puolivälissä.

19-vuotiaan lahtelaismiehen ja 16-vuotiaan nastolalaispojan seurueen auto oli mennyt epäkuntoon Pekanmäessä. Paikalle osuneet poliisit kiinnittivät huomiota osittain ajokaistalle pysähtyneeseen autoon ja sen ympärillä pyörineeseen päihtyneeseen porukkaan.

Pahoinpitelyn kohteeksi joutunut 18-vuotias lahtelaisnainen nimesi seurueen autokuskin poliisille. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, sillä kuskin äiti ja eräs toinen henkilö olivat kertoneet kuskin henkilöllisyyden poliisille jo aiemmin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tästä huolimatta tekijät ottivat naisen silmätikukseen. Hänet houkuteltiin 23-vuotiaan lahtelaisnaisen avulla Tonttilaan sopimaan asiasta.

Siellä syytetyt pahoinpitelivät 18-vuotiasta nyrkillä sekä sorkkarautaa ja nyrkkirautaa käyttäen. Lisäksi maahan kaatunutta naista potkittiin ja uhkailtiin linkkuveitsellä.

Nainen sai pahoinpitelystä johtuen useita vakavia vammoja päähänsä ja muualle vartaloonsa.

Syytetyt myönsivät oikeudessa perusmuotoisen pahoinpitelyn, mutta eivät törkeää pahoinpitelyä. He myönsivät, että pahoinpitelyn syynä oli vasikointi.

Oikeudenkäynnistä kertoneen Etelä-Suomen Sanomien mukaan tuomio annetaan noin viikon kuluttua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi hänestä seonneista suomalaisista

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    7. 7

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    8. 8

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    9. 9

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Raju maastopalo raivosi Gran Canarialla – suomalaispariskunta onnistui pakenemaan täpärästi liekkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi hänestä seonneista suomalaisista

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. Näytä lisää