Uuno

Kotimaa

Valikko

Tiputtiko Finnairin Vehviläinen Suomen korruptiolistan kakkoseksi?

Julkaistu:

Wall Street Journalin mukaan Suomen ongelmana ovat hyvä veli -verkostot.
Suomi sijoittui toiseksi Transparency International -järjestön vuotuisessa korruption vähäisyysvertailussa. Sijoitus on hyvä, varsinkin kun vielä kolme vuotta sitten Suomi oli vertailun kuudes.

Suomen kiri ei ole kuitenkaan riittänyt maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi julistetun Tanskan ohittamiseen.

Listauksesta kertova Wall Street Journal kertoo järjestön nostaneen esille muutamia kiintoisia yksityiskohtia. Suomi on otettu esille yhtenä neljästä esimerkistä.

Transparency Internationalin Suomen puheenjohtaja Erkki Laukkanen kertoo lehdelle, että Suomi ei ole korkeasta sijoituksestaan huolimatta korruptiosta puhdas.

"Suomella ei selvästikään ole suuria korruptio-ongelmia. Maassa vaikuttaa olevan kuitenkin eräänlainen hyvä veli -verkosto, jossa pieni eliittiryhmä istuu samojen valtionyhtiöiden hallituksissa ja välillä sortuu ei-läpinäkyviin bisneksiin", lehti kirjoittaa.

Wall Stret Journal havainnollistaa asiaa kertomalla Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen asuntokaupoista, jotka nostattivat suuren kohun alkuvuodesta.

Muita jutun esimerkkejä ovat Egypti, Afganistan ja Latinalainen Amerikka.

Egyptin kerrotaan pudonneen sijalta 112 sijalle 118 uuden hallintonsa elkeiden vuoksi. Muun muassa vallan keskittäminen uudelle presidentille on aiheuttanut suuria protesteja hiljattain vallankumouksen kokeneessa maassa.

Latinalaisen Amerikan maista kaksi kolmesta on listan puolivälin alapuolella. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen, huumeväkivalta ja heikot demokratiat mainitaan äärimmäisiin korruptiotapauksiin liittyvinä
piirteinä.

Havainnollistavina esimerkkeinä ovat Meksikon toimittajamurhat ja Venezuelan presidentti Hugo Chavezin taipumus käyttää väärin valtion varoja.

Listan hännille sijoittuvan Afganistanin ongelmaksi taas mainitaan laajalle levinneet lahjuskäytännöt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Raju suistumisturma Saarijärvellä: Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuski sinkoutui Mersun takapenkille

    7. 7

      Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

    8. 8

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    9. 9

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    10. 10

      Juha Mieto ja Costello Hautamäki kutsuttiin löylyihin – pohtivat suomalaisuutta saunan lauteilla: ”Kysymys on siitä, haluaako mies seksiä vai olla oikeassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    8. 8

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. Näytä lisää