Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Tutkija Keski-Uusimaassa: Pitkään kotiäiteinä olleilla usein romahtanut itsetunto

Kotiäidit kohtaavat usein paljon kritiikkiä ja vaatimuksia.
Tutkija Päivi Kivelä perehtyi koti-äitien elämään sekä heihin kohdistuviin odotuksiin ja asenteisiin väitöstutkimuksessaan.

Kivelän tutkimuksen mukaan pitkään kotona olleiden äitien itsetunto koki usein romahduksen, Keski-Uusimaa-lehti kirjoittaa.

Itsetunnon romahdus koski pääasiassa niukoista oloista tulevia naisia, jotka pitivät kotiäitiyttä elämäntehtävänään. Pienentyneet tulot ja tunne siitä, ettei perhe arvostanut äidin kotonaoloa, aiheuttivat naisille paineita.

Kivelä kertoi lehdelle havainneensa myös, että naisten itsekritiikki oli varsin korkealla.

– Heillä ei ollut rohkeutta ottaa taloudellista riskiä ja lähteä opiskelemaan. Eivätkä he uskoneet pärjäävänsä opiskelijoina, Kivelä kertoi.

Kivelä tutki aihetta “Oman paikan taju. Keski-ikäiset perheenäidit paikallisilla kentillä” -väitöstyössään.

Osa kotiäideistä pääsi lopulta töihin työvoimapoliittisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen ansiosta. Kivelä tapasi osan naisista jo pro gradu -työtä tehdessään ja kuuden vuoden jälkeen väitöstyötä tehdessään.

– Opiskelemaan ja sitä kautta työelämään päässeet naiset olivat kuin eri ihmisiä. Naisten olemus oli täysin muuttunut ja he kokivat itsensä tarpeelliseksi. Työpaikoillaan he olivat pidettyjä, Kivelä kommentoi Keski-Uudellemaalle.

Asiasta kertoi Keski-Uusimaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    2. 2

      Valepoliisit asettivat uhreille ansan kylmäasemalle: käskivät jättämään pankkikortit maahan ja poistumaan paikalta

    3. 3

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    4. 4

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

    8. 8

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      HPK:n pelaajalle kahden pelin panna mailaniskusta niskaan: ”Vastustajaa vaarannettiin piittaamattomasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    8. 8

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    9. 9

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    2. 2

      Valepoliisit asettivat uhreille ansan kylmäasemalle: käskivät jättämään pankkikortit maahan ja poistumaan paikalta

    3. 3

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    4. 4

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. Näytä lisää