Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Tämä olutharvinaisuus myytiin alle päivässä Keski-Suomessa - "Ihmiset veivät sitä laatikoittain"

Palokan nimikko-oluen menekki yllätti kauppiaan pahemman kerran.
Torstai-iltana Palokan K-Citymarketiin myyntiin tullut Stadin Panimon Palokka Savuruisportteri myytiin loppuun alle vuorokaudessa. Hurjasta menekistä kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

- Aamulla kauppaan alkoi virrata kaikennäköisiä ihmisiä ihan varta vasten olutta ostamaan. Osa vei sitä mukanaan laatikoittain, kertoo Palokan Citymarketin panimo-osaston vastaava Mikko Mäkelä.

Mäkelän mukaan erikoiserän oli suunniteltu riittävän pitkälle tammikuuhun tai ainakin jouluksi.

- Perjantaina noin kello 17.50 kaikki oli jo myyty, hän päivittelee.

- Tällaista emme osanneet kuvitella edes villeimmissä arvioissamme.

Idea nimikko-oluen valmistuksesta oli lähtöisin kaupalta, joka myi olutta yksinoikeudella. Lisäksi sitä myydään hanasta kahdessa jyväskyläläisravintolassa.

- Myös niissä se saattaa loppua nopeasti, Mäkelä arvelee.

Mäkelän mukaan parin viikon päästä myyntiin on tulossa toinen erä Palokka-olutta.

- Se on vähän viskisempi, sellainen äijä-versio, hän kertoo.

Myös seuraava erä saattaa loppua nopeasti, sillä valmistaja ei ehdi enää reagoimaan yllättävään menekkiin tuotantomäärää nostamalla.

Maailmalla oluen nimeäminen paikkakunnan mukaan on varsin yleistä. Mäkelän mukaan savuinen portteri sopii hyvin nimikko-olueksi Palokalle, jonka nimi juontaa juurensa kaskenpolttoon.

- Olemme tästä todella ylpeitä. Jyväskylässä on paljon olutharrastajia, ja olutkulttuuria löytyy, hän kiittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Tulihan se sieltä! Pikkuleijonat kavensi USA:n johdon 1–3:een – IS seuraa MM-finaalia

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    5. 5

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – suuteli kilpasiskoaan häkeltyneenä

    6. 6

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    7. 7

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    8. 8

      Ranskan vaalien tulosennuste julki: Toiselle kierrokselle menossa Macron ja Le Pen

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    7. 7

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Tulihan se sieltä! Pikkuleijonat kavensi USA:n johdon 1–3:een – IS seuraa MM-finaalia

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    5. 5

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – suuteli kilpasiskoaan häkeltyneenä

    6. Näytä lisää