Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Kanerva teilaa vihreiden uuden ehdotuksen: Pois kansanvallasta

Vihreiden ilmoittama ehdotus rajoittaa kansanedustajien kaudet kolmeen perättäiseen ei lämmitä eduskunnan pitkäaikaisinta kansanedustajaa Ilkka Kanervaa. Hänen mielestään rajoitus päinvastoin rajoittaisi kansalaisten oikeuksia.
Vihreät esittävät puoluevaltuustonsa sunnuntaina hyväksymässä demokratiaohjelmassa, että kansanedustajat, mepit ja kunnanvaltuutetut saisivat olla toimessaan vain kolme perättäistä kautta. Niiden jälkeen tulisi pitää ainakin yhden vaalikauden tauko.

Vihreiden mielestä tälla tavoin edistettäisiin demokratiaa ja estetään vallan kasautuminen samoille päättäjille.

Eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) jyrää vihreiden ehdotuksen. Jo 38 vuotta kansanedustajana toimineen Kanervan mukaan vihreät asettuvat ehdotuksellaan kansan yläpuolelle.

– Vaarallisinta on se, että vihreät vievät kansalaisilta oikeuden valita, Kanerva sanoo.

– Ikään kuin kansa ei itse tietäisi, mikä on heidän kannaltaan luontevin tapa äänestää.

Lisäksi rajoitus lisäisi virkamiesten valtaa vaaleilla valittujen edustajien kustannuksella, Kanerva lisää.

– Mitä kokemattomampia kansanedustajia, sitä vahvempi on virkamiesten asema ja rooli. Se on pois kansanvallasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    3. 3

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    4. 4

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Rallissa erikoinen tapaus – tunnettu tallipäällikkö jäi kiinni dopingtestissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    3. 3

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    4. 4

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. Näytä lisää