Heidi

Kotimaa

Lunta etelään ensi viikolla?

Julkaistu: , Päivitetty:

Leuto marraskuu on vähitellen vaihtumassa talvisemmaksi koko Suomessa.

Näillä näkymin tuulen suunta vaihtuu itäiseksi, joten viikon puolivälissä saattaa etelässä sataa lunta runsaastikin, kertoo Ilmatieteen laitos.

Lämpötila alkaa viiletä Lapissa jo maanantaina, jolloin etelässä ollaan vielä plussan puolella. Tiistaina pakkaset leviävät Keski-Suomeen ja lopulta lämpötila valahtaa nollan alapuolelle etelässäkin keskiviikon vastaisena yönä.

Keskiviikkona on siis etelässäkin odotettavissa lunta, ja sopivalla tuulella lunta saattaa kertyä paikoitellen runsaasti.

Lunta on nyt suunnilleen linjan Pello–Rovaniemi–Kuusamo pohjoispuolella. Eniten lunta on Sodankylästä pohjoiseen, missä kinokset voivat olla jopa 20–40 senttiä paksuja.

Tavanomaista leudompi sää on sekoittanut luonnonkin, sillä esimerkiksi Helsingissä on nähty pajunkissoja ja lounaisrannikolla pietaryrttejä ja kukkivia apiloita.

Linnuilla on ollut kystä kyllä

Eräät muuttolinnut ovat puolestaan jääneet suotuisten säiden takia Suomeen. Tarjolla on ruokaa, eivätkä vesistötkään etelässä ole jäätyneet. Niinpä Suomessa voi edelleen nähdä vaikkapa joutsenia ja isokoskeloita.

–Nämä viimeiset muuttolinnut lähtevät liikkeelle sään mukaan. Kiire ei niillä ole ainakaan tässä vaiheessa, kertoo lintujärjestö BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

Ne joutsenet, jotka viipyvät Suomessa myöhäiseen syksyyn, ovat Södersvedin mukaan oppineet ruokailemaan pelloilla. Vesilinnut puolestaan saavat ruokaa niin kauan kuin matalat vedet ovat auki.

Yhdeksi tämän syksyn merkittäväksi lintu-uutiseksi hän mainitsee taviokuurnien vaelluksen. Näitä Pohjois-Suomessa pesiviä peippolintuja on ollut tässä kuussa liikkeellä tuhansittain koko maassa. Etelässäkin niitä on nähty erityisen paljon pihlajanmarjoja popsimassa. Yhtä voimakas taviokuurnien vaellus nähtiin meillä vuonna 1976.

Näiden siivekkäiden suurvaellus ei Södersvedin mukaan kuitenkaan johdu säästä, vaan ilmeisesti niiden pesintä pohjoisessa on onnistunut erittäin hyvin. Niinpä nuorten taviokuurnien on lähdettävä ravinnon hakuun kauemmaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    4. 4

      Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

    5. 5

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    6. 6

      Prinssi Harry avautuu kuninkaallisten lasten pukeutumisesta – tämän takia heillä on “tyhmät asut”

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

    9. 9

      Ensimmäinen kättelyvuoro: Nämä suomalaiset ottivat Putinin vastaan lentokentällä

    10. 10

      Ihmiset seurasivat Putin saapumista Punkaharjulle – Pekan, 57, muisto Etykistä heräsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    4. 4

      Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

    5. 5

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    6. Näytä lisää