Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Arhinmäki ottaa kantaa tekijänoikeuskärhämään: "On toimittu kohtuuttomasti"

Julkaistu:

Kulttuuri- ja ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) pohti tekijänoikeuslakia blogikirjoituksessaan.
Arhinmäki otti kantaa tapaukseen, jossa 10-vuotiaan tytön epäillään ladanneen laittomasti Chisun levyn netistä ja jakaneen sitä edelleen eteenpäin.

IS kirjoitti keskiviikkona tapauksesta, jossa poliisi teki kotietsinnän helsinkiläisen perheen asuntoon, koska perheen tuolloin 9-vuotias tyttö oli kuukausia aiemmin yrittänyt ladata laulaja Chisun kappaleita kuunneltavakseen. Sitä ennen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) oli vaatinut tytön isältä 600 euron korvausvaatimuksen laittomasti ladatusta ja jaetusta musiikista.

- Netissä levinneen tarinan perusteella on toimittu kohtuuttomasti, joten olen yrittänyt selvittää, mistä on kysymys, Arhinmäki kirjoittaa blogissaan.

Kulttuuriministeri kertoo krjoituksessaan puolustavansa tekijänoikeuksia ja olevansa sitä mieltä, että luovien alojen tekijöiden kuuluu saada palkka tekemästään työstä.

- Ei buffet-lounaallekaan voi kutsua kavereita syömään yhteiseltä lautaselta, Arhinmäki kirjoittaa.

Siitä huolimatta Arhinmäki näkee tilanteen pulmallisena. Kulttuuriministeri toivoisi TTVK:n kesittyvän laajamittaisen laittoman lataamisen havainnointiin.

- En usko, että ongelmat voitetaan jahtaamalla yksittäisiä kansalaisia, jotka kaiken lisäksi ovat vielä usein nuoria.

Arhinmäki peräänkuuluttaa keskustelua ja toivoo kansalaisten ehdottavan toteuttamiskepoisia ideoita tekijänoikeusongelmaan. Arhinmäki itse pohtii ratkaisua blogikirjoituksessaan.

- Yksi mahdollisuus piraattiongelman ratkaisemiseen on laillisen nettilataamisen ja -jakamisen voimakas kehittäminen. Spotify, jossa mainostajat maksavat sisällöistä tekijöille, on tästä yksi esimerkki. Tosin Spotify ei ole myöskään ongelmaton. Tekijät eivät saa siitä kohtuullista korvausta. Internetissä Spotifyn kaltaisten sovellusten kehittäjät ovat kuitenkin tulevaisuuden voittajia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    4. 4

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

    7. 7

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    8. 8

      Karhu liikkuu Espoossa – nähtiin Kehä III:n tuntumassa

    9. 9

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    10. 10

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    9. 9

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    4. 4

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. Näytä lisää