Usko

Kotimaa

Valikko

Metsäyhtiöt toivovat nopeaa ratkaisua Venäjän-kaupan ongelmiin

Suomen metsäteollisuus toivoo pikaista ratkaisua tulliongelmiin, joita Venäjän-kaupassa on syntynyt Venäjän WTO-jäsenyyden alkamisen jälkeen.
Näin sanoi Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Juha Vanhainen maiden välisessä metsähuippukokouksessa Helsingissä keskiviikkona.

Kiintiöihin ja tullinimikkeisiin liittyvät epäselvyydet ovat käytännössä pysäyttäneet havupuun tuonnin Venäjältä WTO-jäsenyyden astuttua voimaan elokuussa. Yllättävä tullien nousu haittaa puolestaan paperi- ja kartonkivientiä Venäjälle.

–Vetoan voimakkaasti, että metsäteollisuuden kannattama ja kiirehtimä Venäjän WTO-jäsenyyssopimus pannaan mahdollisimman pikaisesti toimeen myös käytännössä, Vanhainen sanoi.

Tulliongelmat supistavat raakapuun tuontia Venäjältä.

Metsäntutkimuslaitoksen ennusteen mukaan tuonti alenee tänä vuonna 9,4 miljoonaan kuutiometriin. Ensi vuonna raakapuun tuonti nousee Metlan ennusteen mukaan 11 miljoonaan kuutiometriin.

Päivän päätteeksi seminaarissa puhunut Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev lupasi, että rajan toimintaa parannetaan ensi vuonna tehtävillä investoinneilla. Myös pääministeri Jyrki Katainen (kok.) uskoi, että ongelmiin on löytymässä ratkaisu.

Investoinnit viipyvät

Metsäkokouksen puheenvuorojen perusteella teollisuuden suunnittelemat investoinnit paperi- ja sellutuotantoon Venäjällä eivät ole edenneet. Vanhojen ongelmien lisäksi hankkeita varjostavat finanssikriisi ja tuotemarkkinoiden näkymien heikentyminen erityisesti paperisektorilla.

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön metsäteollisuuden osaston johtaja Mihail Klinov haluaa suomalaisyritykset Venäjälle.

–Olisi erittäin tärkeää saada investoinnit liikkeelle, sanoi Klinov. Suomalaisyritysten valttina ovat hänen mukaansa laajat kokemukset teknologiasta, laitesuunnittelusta ja kokonaisten laitosten toteuttamisesta.

Klinovin mukaan Venäjä on hyvin kiinnostunut myös metsäsektorin yhteistyön laajentamisesta. Hän näki siihen hyviä mahdollisuuksia sekä suomalaisessa metsän uudistamisessa että korjuumenetelmissä, joita voisi soveltaa myös Venäjällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    5. 5

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    6. 6

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    7. 7

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    8. 8

      Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

    9. 9

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    10. 10

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    5. 5

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    6. Näytä lisää