Kullervo

Kotimaa

Talvivaara: Vuoto on tukittu

Julkaistu:

Talvivaaran kaivoksen jätevesivuoto on saatu tukittua, kertoo viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen.
Nissisen mukaan yöltä saatujen alustavien tietojen mukaan vettä enää lirisee veden vuotokohdasta. Vesi on virrannut kipsisakka-altaan alta, joten sitä valuu vielä jonkin verran ulos.

Nissinen ei osannut vielä aamulla sanoa, onko turvapadoista juoksutettu vettä yön aikana Vuoksen valuma-alueelle Lumijokeen. Eilen turvapadoista juoksutettiin vettä viitisen tuntia. Vesi oli Nissisen mukaan pitoisuuksiltaan ympäristöluvan mukaista poistovettä.

Ely-keskuksen mukaan jätevettä ei olisi saanut varastoida kipsisakka-altaaseen. Nissisen mukaan varastoinnin taustalla on ennätyssateinen viime kesä ja viime kevään runsaat sulamisvedet, jotka ovat tuoneet kaivosalueelle vettä. Talvivaaran vuotuinen puhdistettujen vesien päästökiintiö tulee täyteen marras-joulukuun vaihteessa.

- Näitä on varastoitu eri altaisiin sitten, Nissinen sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan vuodossa on päässyt luontoon turvapadon ohi 20 000 kuutiota jätevettä.

Neljäs turvapato on valmistumassa tänään.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. 6

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    7. 7

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Ulkopoliittisen instituutin Aaltola Pohjois-Korean uhittelusta: Merkki siitä, että sanktiot alkavat purra

    10. 10

      Suomalainen koripalloilija kärysi amfetamiinista – kahden vuoden toimintakielto lyheni vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    5. 5

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. Näytä lisää