Sami, Samuli

Kotimaa

Talvivaaran naapurit osasivat pelätä altaan pettämistä

Julkaistu:

Sunnuntaiaamuna paljastunut vuoto Talvivaaran kipsisakka-altaalla ei tullut paikallisille asukkaille yllätyksenä.
Läheisen Jormasjärven rannalla sulan maan aikana kotitilallaan viihtyvä Ari Korhonen tuli Talvivaaran pitämään tiedotustilaisuuteen tyhjä vesipullo mukana.

Luontoon juoksevasta jätevedestä lähti Korhosen mukana litran verran, joten aivan kaikki altaasta karkaava jätevesi ei luontoon päätynyt.

Korhosen Arin viemästä litrasta huolimatta luontoon menee jätevettä joka sekunti 100-200 litraa.

- Haluan viedä tämän labraan ja nähdä mitä tämä vesi sisältää. Minun käsityksen mukaan tässä on kaikkia niitä aineita mitä on Talvivaaran malmissa. Lisäksi mausteena on teollisuuskemikaaleja. Viime vuonna tälle alueelle tuotiin joka ikinen päivä tuotiin yli 50 rekkakuormaa teollisuuskemikaaleja, Korhonen kertoo.

Vaikka altaan pohjoisen puolen vuotoa on saatu sunnuntaista tyrehdytettyä suurtehopumpun avulla, niin vettä juoksee yhä valtoimeen luontoon.

- Siellä sitä menee ja tästä menee tien alitse. Siitä se menee alueen lähijärviin, Kolmisoppeen ja Jormasjärveen, Nuakseen, Oulujärveen ja lopulta mereen, Korhonen manaa.

Talvivaaran edustajien mukaan kaikki mahdollinen tehdään, jotta jätevesivuoto saadaan tyrehdyttyä. Altaan eteläreunalta ei jätevettä suoraan luontoon pääse, vaan kipsisakka-altaasta karannut jätevesi jää alueen varoaltaisiin. Varotoimenpiteenä Talvivaaran metallien talteenottolaitos on ajettu alas, jottei altaaseen päädy korjausten aikana lisää prosessivettä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    8. 8

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    6. Näytä lisää