Kuisma

Kotimaa

Vartijan puolustus: Kyseessä ajojahti

Julkaistu:

Riihimäen vankilan vartija kiistää vankitietojen urkintaepäilyt.
Urkintaepäilyjä puidaan Hyvinkään käräjäoikeuden Riihimäen toimipaikassa. Puolustuksen mukaan kyse on ajojahdista, koska vartija oli aiemmin kannellut esimiehensä epäasiallisesta käytöksestä.

Puolustuksen mukaan kaikki tietokyselyt liittyvät vartijan työtehtäviin. Puolustus lisäsi, että tietourkinnasta syytetyllä vartijalla oli kollegansa lupa käyttää tietokyselyissä tämän käyttäjätunnuksia.

Lisäksi vartijan puolustuksen mukaan Riihimäen vankilasta ovat puuttuneet ohjeet ja koulutus vankitietorekisterien käyttöön.

Syyttäjä taas katsoo, että vartija on kaivellut pääosin luvatta 2000–3000 vankia koskevia tietoja. Tekoaika ajoittuu joulukuun 2010 sekä lokakuun 2011 väliseen aikaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sen sijaan syyttäjän kertoi, ettei ei ole löytynyt näyttöä siitä, että näitä vankitietoja olisi käytetty tai luovutettu ulkopuoliselle.

Syyttäjä vaatii vartijalle kolmen kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta tai sakkoja virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä tietomurrosta.
Vartija on ollut virasta pidätettynä rikosepäilyjen vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    3. 3

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    4. 4

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    5. 5

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    6. 6

      Suomalainen ”kolmisilmäinen yöolio” hämmästyttää maailmalla

    7. 7

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Asunnon täystuhon voi välttää – asiantuntijan 5 vinkkiä vuokranantajalle

    10. 10

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    5. 5

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    6. 6

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    7. 7

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    8. 8

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    9. 9

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    10. 10

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    3. 3

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    4. 4

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    5. 5

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    6. Näytä lisää