Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Hernerokkasumu valtasi Oulun

Julkaistu:

Sää
Oulun alueella on vahvaa paikottaista sumua, joka saattaa aiheuttaa ongelmia liikenteessä.
Oulun poliisilaitoksen johtokeskuksen päivystäjä Rautio kertoo, että alueella ei ole tullut sunnuntai-iltana liikenneonnettomuuksia.

- Pitää paikkansa, että kova sumu täällä on, mutta vielä ei ainakaan ole tullut ilmoitusta kolarista. Simon ja Kemin alueella on jo kirkkaampaa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Petri Hoppulan mukaan Oulun alueen sumuisuus on paikottaista, mutta vahvistuvaa.

- Sumu on syntynyt mereltä maalle ajautunutuneesta ilmanalasta. Korkeapaine on vahvistumassa ja heikon heikon tuulen takia ilma seisoo paikoillaan. On vaarana, että vahvistuu yötä myöten, Hoppula kertoo.

Hän myös korostaa, että sumut ovat sääilmiöinä hankalasti ennustettavissa.

- On mahdollista, että ilma kuivahtuu aamuun mennessä. Huomisen pitäisi olla aurinkoinen päivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    6. 6

      Orpo: pakkoyhtiöittäminen rikkoo perustuslakia

    7. 7

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    8. 8

      Entinen perussuomalainen tylyttää loikkareita: ”Edistävät punavihreiden pyrkimyksiä”

    9. 9

      Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

    10. 10

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    9. 9

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    10. 10

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    6. Näytä lisää