Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Ulvila-käänne johtui lasten sanoista

Korkein oikeus (KKO) päätti tänään palauttaa Ulvilan murhajutun Satakunnan käräjäoikeuden käsiteltäväksi.
Ulvilan surmajutun käänne johtuu syyttäjien esittämistä uusista todisteista.

Tuomioistuimen päätös merkinnee sitä, että Anneli Auerin miehen murhaa puidaan oikeudessa vielä vuosia.

KKO perustelee palauttamista sillä, että se haluaa turvata oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden.

Syyttäjä on esittänyt KKO:ssa uutta aineistoa ja miehensä murhasta syytetyn Anneli Auerin puolustus vastanäyttöä, joka pitää ottaa KKO:n mukaan jutun käsittelyssä huomioon. Jos juttua ei palautettaisi, uusia todisteita käsiteltäisiin vain yhdessä oikeusasteessa.

Lasten salaiset kertomukset ratkaisevia

Syyttäjät esittelivät korkeimmalle oikeudelle lukuisia uusia seikkoja, jotka heidän mielestään todistavat Auerin syyllistyneen miehensä murhaan. Keskeisinä uusina näyttöinä syyttäjät ovat pitäneet muun muassa Auerin lasten salaisiksi määrättyjä kertomuksia ja niistä annettuja asiantuntijalausuntoja.

Kertomuksista käy syyttäjien mielestä ilmi muun muassa Auerin väkivaltaisuus miestään ja lapsiaan kohtaan. Syyttäjät ovat myös viitanneet siihen, että perheen elämää olisi sävyttänyt saatananpalvonta.

Syyttäjien mukaan uusi lisätutkinta-aineisto tukee ratkaisevalla tavalla syytettä ja osoittaa varmuudella, että Auer on tappanut miehensä. Syyttäjien mielestä uusi todistelu osoittaa muun ohella, että Auerin miehen surmaamisesta aiheutuneita ääniä oli tallennettu ja soitettu myöhemmin nauhurilta hätäkeskuspuhelun aikana. Lisäksi surmatyön yhteydessä oli käytetty suojana perheen ruskeita pyyhkeitä. Todistelun mukaan Auer olisi suunnitellut miehensä surmaamista jo vuoden 2006 aikana.

Auerin puolustus pettyi

Anneli Auerille korkeimman oikeuden ratkaisu oli pettymys hänen asianajajansa mukaan.

– Olisin toivonut, että korkein oikeus olisi käsitellyt jutun itse, koska myönsi valitusluvan, Auerin asianajaja Juha Manner sanoo IS:lle.

Manner ei kuitenkaan pidä KKO:n ratkaisua yllättävänä.

– Sehän oli tietysti yksi vaihtoehdoista, Manner sanoo.

Ulvila-jutun syyttäjä sen sijaan oli tyytyväinen KKO:n ratkaisuun.

-Pyysimme asian palauttamista alioikeuteen uuteen käsittelyyn. Se saatiin, joten se on ihan hyvä, Valkama kommentoi IS:lle.

Auer nyt vankilassa

Auer istuu parhaillaan vankilassa seksuaalirikosjutun vuoksi. Hän sai käräjillä seitsemän vuoden tuomion muun muassa törkeistä raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Kyseisessä jutussa tuomittiin myös Auerin entinen miesystävä, joka sai kymmenen vuotta vankeutta. Molemmat ovat kiistäneet syyllisyytensä.

Seksirikosjuttua puidaan seuraavaksi hovioikeudessa.

Satakunnan käräjäoikeus pyrkii selvittämään ripeällä aikataululla, milloin murhajutun uusintakäsittely voisi alkaa.

Käräjäoikeuden laamannin mukaan neuvottelut aloitettaneen syyttäjien ja puolustuksen kanssa tänään perjantaina. Tavoitteena on, että ensi viikon alkupuolella voisi olla tiedossa ainakin se, mihin ajankohtaan käsittely voisi ajoittua.

Käräjäoikeus joutuu nimeämään uudet tuomarit Ulvilan murhajuttuun. Alkuperäinen tuomarikokoonpano on jo kerran ilmaissut jutussa kantansa, joten se on esteellinen puimaan asiaa uudelleen.

Ota kantaa

Saadaanko Ulvilan surmaajaa ikinä selville?

Kyllä 42% Ei 58%
Ääniä yhteensä 19824
  • Ulvilan surma

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    5. 5

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    6. 6

      Yhdysvallat kutsui koko senaattinsa Valkoiseen taloon Pohjois-Korean tilanteen vuoksi

    7. 7

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    8. 8

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    5. 5

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    6. Näytä lisää